JEAN RHYS

 it

Quartet, 1929 (suom. Kvartetti, 2000)
After leaving Mr. Mackenzie, 1931 (suom. Herra Mackenzien jälkeen, 2001)
Voyage in the Dark, 1934
Good morning Midnight, 1939 (suom. Huomenta, keskiyö, 2002)
Wide Sargasso Sea, 1966 (suom. Siintää Sargassomeri, 1968)

Jean Rhysistä (1890-1979) kirjoittaessa on vaikea valita otsikkoa, joka olisi riittävän kaikenkattava ja oikeutettu. Ehkä siksi on paras käyttää hänen nimeään, joka ei ollut hänen oikea nimensä (Ella Williams). Onhan hän sepittänyt kirjansakin omasta elämästään.
     Arvioidessaan viimeisintä Rhys-elämäkertaa ( Lilian Pizzichini: The Blue Hour: A Portrait of Jean Rhys, 2009) kirjailija ja kirjallisuudentutkija Lesley McDowell otsikoi artikkelinsa Jean Rhys: Prostitution, Alcoholism and the Mad Woman in the Attic. Siinä viitataan Rhysin varhaiseen nuoruuteen, jolloin hän 16-vuotiaasta alkaen elätti itsensä Lontoossa tanssityttönä ja mallina, ja epäilemättä otti miehiltä rahaa seksistä. Ehkä jo vähän yli 30-vuotiaana Rhys oli alkoholisoitunut. Hämmästyttää, että hän silti eli lähes 90-vuotiaaksi, ja yhtäkkiä vuonna 1966, 76-vuotiaana (kun hänen luultiin jo vuosikymmeniä sitten kuolleen) ilmestyi kirjallisille kentille romaanillaan Siintää Sargassomeri (nopea suomennos jo 1968). Kirja teki läpimurron suuren yleisön tietoisuuteen, ja se sai palkintoja. Julkinen tunnustus ja kiinnostus tuli kuitenkin Rhysille "liian myöhään", kuten hän itse sanoi. Lausahduksesta tulee mieleen Emily Dickinsonin säe: "Victory comes late, / And is held low to freezing lips / Too rapt with frost / To take it. / How sweet it would have tasted, / Just a drop!"
      Sargassomeri on kiehtonut lukijoita eksotiikallaan ja jännittävällä aiheellaan: sehän ikään kuin paljastaa totuuden Charlotte Brontën klassikosta Kotiopettajattaren romaani: "Kuka ja millainen oli Mr. Rochesterin "hullu vaimo", jonka tämä lukitsi kartanonsa vintille?" Nainen on valkoinen kreolityttö, kotoisin Jamaikalta, Länsi-Intian saaristosta niin kuin Jean Rhyskin, ja hän on nuorena tullut Rhysin lailla kylmään harmaaseen Englantiin. Romaani on motiiviensa yhteismitallisuudesta huolimatta täysin itsenäinen ja hallittu taideteos, ei Brontën kirjan pastissi. 'Antoinette' on oman Mr. Rochesterinsa laiminlyömä ja hylkäämä . Rakastaja rakastajalta ja aviomies aviomieheltä Rhyskin tuli jatkuvasti ja toistuvasti miestensä hylkäämäksi. Siintää Sargassomeri on Jean Rhysin tarina - sama, jota hän oli uudelleen ja uudelleen kirjoittanut jo kaikissa varhaisemmissa, taidokkaissa romaaneissaan.

Ilmaisultaan Rhysin 30-luvun romaanit ovat hätkähdyttävän moderneja. Ne eivät ole unenomaisia, mutta niissä on jotain samaa vangitsevuutta, yhtä aikaa flegmaattista ja tiukasti kiinni pitävää. Lauseet ovat aina merkityksellisiä. Kirjaa voi lukea uudelleen aloittamalla mistä tahansa ja heti on tekstin vietävänä. Rhys kirjoittaa niin kuin puhuisi "ihminen jolla ei ole mitään menetettävää". Ehkä hän siksi saavuttaa. Korkea taiteellinen taso luo aina välittömän ja aidon vaikutelman, siinäkään ei ole mitään teennäisen ja tehdyn tuntuista.
Kirjasta Herra Mackenzien jälkeen: " No, siinä puhuessani minusta tuntui, että en selittänyt asioita ainoastaan Ruthille - se oli naisen nimi - vaan myös itselleni, ja sille kuvan naiselle. Olin kuin tuomarin edessä ja selitin, että kaikki mitä olin elämässäni tehnyt oli aina ollut se ainoa asia mitä saatoin tehdä. Ja totta kai unohdin, että niin se on aina jokaisen kohdalla, eikö vain?"

Siinä Jean Rhys - ja hänen romaaniensa päähenkilöt - on kuitenkin oman aikansa nainen, että hän pitää täysin luontevana ja oikeutettuna elää miehen kustannuksella. Romaani romaanilta "Rhys-nainen" ajelehtii rakastajalta rakastajalle, aina varakkaalle, ja muuttaa nuhjuisesta hotellista toiseen, milloin Pariisiin, milloin Lontooseen, ja taas takaisin Pariisiin... Päivät kuluvat

Edward Hopper: Rooms for Tourists, 1945

hämärässä yksinäisessä huoneessa lukien ja rahaa sisältäviä kirjeitä odottaen. Sillä eronkin jälkeen miehet ylläpitävät rakastajatartansa vielä jonkin aikaa, pitkäänkin. Iltaisin nainen usein vain kuljeskelee Seinen tai Thamesin rantoja ja pistäytyy kahviloissa konjakilla tai Pernod'lla, ehkä käväisee elokuvissa. Tämänkään kuvaus ei silti ole pitkästyttävää, eikä epäuskottavaa. Sellaista on yksinäisyys. Yksinäisyys on kaikenkattavin määritelmä ja tunne Jean Rhysin tuotannossa.
      Yksinäinen ei Rhys kuitenkaan halunnut olla; siksi hän joi, tapasi miehiä, ja kirjoitti. Kirjoittamisesta tuli hänen elämänsä ainoa kestävä "suhde", kuten Lilian Pizzichini toteaa.
     Feministisenkin lukijan ja tutkijan on myös myönnettävä, että ilman miestä, englantilaista kirjailijaa ja sanomalehtimiestä Ford Madox Fordia , Rhys tuskin olisi koskaan julkaissut mitään. Aloittaessaan suhteen Madox Fordin kanssa 1924 Rhys pääsi tämän vaikutuspiiriin ja oppi kirjoittamaan. Madox Ford myös keksi nimen Jean Rhys. Hän näki, että Rhysin elämäntarinassa ja kokemuksissa oli kirjoitettavaa, ja hän huomasi Rhysin kirjallisen mutta vielä koulimattoman lahjakkuuden. Monin tavoin epäsovinnainen suhde Madox Fordiin päättyi sekin.

Jean Rhysin levottomuuteen ja sisäiseen ristiriitaisuuteen on pohjana ollut varmasti hänen jo lapsena kokemansa ulkopuolisuus. Hän syntyi yhdeksän kuukautta vauvana kuolleen siskonsa jälkeen ja tiesi "aina" olevansa vain tämän sijainen. Pian sen jälkeen kun hän oli 16-vuotiaana lähtenyt Karibialta - ensin kouluun - Englantiin, hänen isänsä kuoli, ja nuori Rhys jäi yksin tuuliajolle Eurooppaan. Suhteessa miehiin hän oli yhtä aikaa epäitsenäinen, aikuiseksi haluamaton ja loppumattoman rakkaudennälkäinen pikkutyttö ja kokenut, kypsä ja kyyninen maailmannainen.
'Rhysin naisesta' tulee väistämättä mieleen Alice Munron romaani Kerjäläistyttö, suom. 1985, alkup. The Beggar Maid, 1977. Siinäkin käy ilmi lähtökohtien merkitys ihmisen/naisen elämälle. Menestyksestä huolimatta levoton, ajelehtiva nainen voi olla sielultaan kerjäläistyttö.