Hyttysen tyttärien täytyy kaikkien ryhtyä laboranteiksi.
Ne eivät saa valita. Vaikka joku niistä haluaisi siivouspäälliköksi ja toinen vapaaksi taiteilijaksi, ne eivät saa tehdä tahtonsa mukaan. Niitten pitää oppia imemään verta ja varastoimaan ja käsittelemään koeputkia. Kilinä ja ininä ja marina ja moite säestää hyttysneitien harmaata nuoruutta. Ei tule kuuloonkaan, että ne pukisivat päälleen muita kuin harmaita työkaapuja. Hyvin pian niillä kaikilla on huono ryhti, koska niitten on joka hetki oltava kumartuneena työnsä ääreen. Vapaa-aikaa ei ole silmänräpäystäkään. Monet tosin lintsailevat ja roikkuvat seinillä tai haahuilevat ilmassa. Mutta silloinkin ne kuulemma odottavat vain asiakkaita.Hyttysistä eivät pidä kuin linnut, jotka syövät niitä, mutta lintujenkin mielestä hyttysiä on liikaa. Ei kai kukaan aina jaksa syödä hyttystä, kyllä välillä tekee mieli muitakin makuja.
Hyttysen poikien ei tarvitse ryhtyä laboranteiksi. Niille ei ole tarjolla mitään ammattia. Linnut nielevät niitä hajamielisyyksissään kuin ilmaa.
Enemmän kuin mistään, hyttyset pitävät ihmisistä. Missä vain ihminen kulkee, sinne rientävät hyttysetkin pistovälineineen.
Niitten työ on haastavaa, antoisaa ja vaarallista. Se vaatii täydellistä tilannetajua, hienotunteisuutta ja ripeyttä. Kuka tahansa koppakuoriainen ei siihen pystyisi, edes koulutettuna. Hyttyset eivät myöskään ole karkeita ja huonokäytöksisiä kuten paarmat, jotka siekailematta käyttävät veitsileukojaan; eivätkä hyttyset yhtäkkiä nouse puolustussotaan ihmisiä vastaan kuten mehiläiset ja ampiaiset. Ei, hyttyset työskentelevät kärsivällisesti ja tulosvastuullisesti. Niitten tarkoitus on olla huomaamattomia, hiljaisia ammattilaisia, jotka haluavat vain rauhassa tehdä työtään.
Huitaise hyttystä niin se perääntyy. Mutta tulee pian takaisin. Läimi sitä kämmenin, lehtirullin, kärpäslätkin, koivuhaloin, niin se pöllähtää jonnekin kuin katoaisi. Mutta tulee pian takaisin. Hyttystä ei ole helppo suututtaa. Sillä ei ole hermoja. Mutta sillä on paljon sisaruksia. Ja jos yksi kuolee työtehtävissään, toinen, kolmas tulee tilalle, taikka kokonainen parvi. Varsinkin iltaöisin hyttyset suosivat ihmisen seuraa. Niitten työhymni soi hämärässä, hyttynen antaa hyttyselle ääntä, ininä värjyy, kohoaa, pysyy yllä. Kuulet sen varmimmin korvanjuuressasi, hyvin lähellä, mutta silti taustalla, näkymättömissä.
Jos kavahdat istuallesi lavitsallasi, käännyt äkkiä, sytytät valot, et näe hyttystä. Se oli tässä, mutta nyt se on poissa. Laskeudu siis taas pitkällesi, paina pääsi tyynyyn ja anna unen tulla. Tuutilullaa. Hyttyset laskevat sekuntikelloistaan, milloin niitten kanattaa palata luoksesi.
Nukkuva ihminen on niin paljon miellyttävämpi asiakas kuin levoton ja tempoileva. Usein on kärsä, anteeksi instrumentti, mennyt lyttyyn ja hyvä verinäyte läikkynyt sivu suun, kun käsi tai jalka on alkanut heilua tai työtä on tultu rapsutuksin häiritsemään niskaan tai tukkaan. Ihminen on tuottoisa ja mieluinen, mutta kovin vaativa ja hallitsematon työkohde.
Hyttyset leijuvat innosta pörhöllään takaisin. Mutta voi, taas liian aikaisin! Aina niitten kello heittää muutaman sekunnin, johtuu ehkä lämpimästä ilmavirrasta, jonka unen lähestyminen tuo huoneeseen. Ihminen ei nukukaan vielä sikeästi. Hän havahtuu. Hän virkistyy. Hän hyppää sängystä ja vaanii hyttysparkoja yön hämärässä tiukka, hullunvalpas ilme kasvoillaan. Hän lätkii ja huitoo, harppoo ja pyörii pitkin huonetta. Hyttysen ei auta kuin paeta ja yrittää kohta uudelleen, aina uudelleen. Onneksi ne ovat tottuneet siihen. Ne tietävät, että lopuksi ne kuitenkin palkitaan.
Yön hiljaisuudessa on viimein tarjolla mehevä korvanlehti, lämmin käsivarsi, peiton alta pilkistävä polvi. Hyttyset työskentelevät ystävällisen ripeästi ja ammattitaitoisesti, ja kun ne ovat valmiit, ne tekevät tilaa uusille joukoille.
Vastoin luuloja, hyttyset pitävät myös valosta ja auringosta.
Kun kauniina kesäpäivänä marssit ystäviesi kanssa iloisena, kylmälaukut kourissa lammen rannalle piknikille, tapaatte siellä toisenne. Hyttyset ovat jo valmiina odottamassa teitä. Ja yhä uusia juhlijoita liitää muassanne paikalle. Kutsu kiirii, myös hyttyset ovat innoissaan. Ne tanssivat pöydän ympärillä, kun puratte sille makoisia retkieväitänne. Vielä ette huomaa toisianne, tahdikkaasti hyttyset odottavat otollista hetkeä.
Hetki koittaa, kun olette istuneet aloillenne, ruoka on lautasella ja kohotatte maljaa retken, yhdessäolon ja kesän kunniaksi. Silloin hyttyset laskeutuvat yllenne kuin harmaa, soiva huntu. Ne niin pitävät teistä! Ja kuvitelkaa: joistakin teistä ne pitävät vielä enemmän kuin toisista! Luuletko,että juuri sinä kuulut heidän suosikkilistalleen? Voi olla, ehkä. Voit tehdä asiasta tiedusteluja luonnossa.
Nämä tiedot kokosin selailemalla vain yhtä hyttysten ammattiliitosta kertovaa asiapaperia.
