(kuva kirjasta Hyppivät ja hohtavat, Metsäkustannus 2014)

 

KUORIAINEN

Kirjallisuus elää kuoriaisistaan. Kuoriainen on kirjallisuuden eläin.

Siitä on antanut täydellisen kuvauksen Franz Kafka syöpäläisellään, kuoriaisellaan,

novellissa Muodonmuutos.

    Kafkan kuoriaista voi tarkastella filosofisesta, psykoanalyyttisestä, teologisesta ja

yhteiskunnallisesta näkökulmasta, ja sitä voi pitää fantasiana ja sairauskertomuksena; 

se on yhtä aikaa järkyttävä, koominen, iljettävä, ja se herättää uteliaisuutta, sääliä,

kauhua ja epäuskoa. Kafka, joka ammentaa perimmäisistä kammioista, tietää, ettei 

mitään voi kuvata ja kertoa tyhjentävästi. Siksi kirjallisuuden, kirjoittajan, on harrastettava

jatkuvaa itsetutkiskelua ja jaokkeidensa tarkastelua, yritettävä keinauttaa painava massansa

toivottavasti eteenpäin vieville pikku jaloilleen, ryhdyttävä puuhaan, ponnisteltava ja 

koetettava ehtiä tehtävien tasalle. 

Kirjallisuuden kuoriaisissa on ansarijauhiaisia, rohmukuoriaisia, lutikoita, jauhopukkeja,

riisihäröjä, vyöihrakuoriaisia, museokuoriaisia ja riesakuoriaisia. Voi olla jokunen soma

lenteleväkin yksilö. Kaikki kuitenkin muodostavat yhdessä laajan omiin materiaaleihinsa

keskittyvän nävertävän, jauhavan, kovertavan, möyhentävän, murentavan tai muuten

puuhaavan joukon. Joistakin jää jälkiä, epämielllyttäviä tai miellyttäviä. Suurin osa

kuivuu, kuolee ja karisee pos. 

Yliopistolla nimitin - ja nimitän - (mielessäni) kirjallisuudentutkijoita lantakuoriaisiksi.

Onhan heidän pyörittelemänsä aineisto sitä, mitä muut ovat tuottaneet. Materiaali on

 valmista ja rikassisältöistä. Siitä elävät kirjallisuuden eläimet, kuoriaiset.