(kuva kirjasta Hyppivät ja hohtavat, Metsäkustannus 2014) |
KUORIAINEN
Kirjallisuus elää kuoriaisistaan. Kuoriainen on kirjallisuuden eläin.
Siitä on antanut täydellisen kuvauksen Franz Kafka syöpäläisellään, kuoriaisellaan,
novellissa Muodonmuutos.
Kafkan kuoriaista voi tarkastella filosofisesta, psykoanalyyttisestä, teologisesta ja
yhteiskunnallisesta näkökulmasta, ja sitä voi pitää fantasiana ja sairauskertomuksena;
se on yhtä aikaa järkyttävä, koominen, iljettävä, ja se herättää uteliaisuutta, sääliä,
kauhua ja epäuskoa. Kafka, joka ammentaa perimmäisistä kammioista, tietää, ettei
mitään voi kuvata ja kertoa tyhjentävästi. Siksi kirjallisuuden, kirjoittajan, on harrastettava
jatkuvaa itsetutkiskelua ja jaokkeidensa tarkastelua, yritettävä keinauttaa painava massansa
toivottavasti eteenpäin vieville pikku jaloilleen, ryhdyttävä puuhaan, ponnisteltava ja
koetettava ehtiä tehtävien tasalle.
Kirjallisuuden kuoriaisissa on ansarijauhiaisia, rohmukuoriaisia, lutikoita, jauhopukkeja,
riisihäröjä, vyöihrakuoriaisia, museokuoriaisia ja riesakuoriaisia. Voi olla jokunen soma
lenteleväkin yksilö. Kaikki kuitenkin muodostavat yhdessä laajan omiin materiaaleihinsa
keskittyvän nävertävän, jauhavan, kovertavan, möyhentävän, murentavan tai muuten
puuhaavan joukon. Joistakin jää jälkiä, epämielllyttäviä tai miellyttäviä. Suurin osa
kuivuu, kuolee ja karisee pos.
Yliopistolla nimitin - ja nimitän - (mielessäni) kirjallisuudentutkijoita lantakuoriaisiksi.
Onhan heidän pyörittelemänsä aineisto sitä, mitä muut ovat tuottaneet. Materiaali on
valmista ja rikassisältöistä. Siitä elävät kirjallisuuden eläimet, kuoriaiset.