Kuulemma kimalaisia ei enää näy. Ei pidä paikkaansa. Postilaatikolla juhannusruusussa käy nyt huumaava pörinä. Unikot auringossa eivät saa hetken rauhaa näiltä työteliäiltä hyönteisiltä, ja kun menin kasvihuoneelle, ohitseni surahti tuulenvireessä kiire nimeltä kimalainen. Avasin sille heti oven selkoselälleen: Tervetuloa! Vuosi sitten sateessa ja kylmässä kävin siveltimellä läpi tomaatin- ja mansikan kukkia, jonkinlaista keinopölytystä siis, mutta nyt voin jättää homman ammattilaisen hoidettavaksi.
Kimalaisen - ehkä mehiläisen - voisi nimetä meidän runoilijoitten suojeluhyönteiseksi. Se ei "vain lennä kukasta kukkaan" missään alhaisessa ja kevytmielisessä merkityksessä, vaan heittäytyy elämään, pikku siivilleen, keräten mettä aamusta illan tuloon, elämäänsä epäilemättä.
Seurasin kerran vanhan puuhuvilan seinänrakoon kiipeäviä kimalaisia, joitten takajalkojen "vasut" olivat kukkuroillaan siitepölyä. Iltamyöhään ne lensivät pois ja tulivat takaisin, jopa selllainen kimalainen, jolla oli vain yksi vasu. Kirjoitin siitä sadun 'Mehiläisen sydän' (kokoelmassa Kiitollinen sammakko, Tammi 2009). Siinä mehiläinen - tunnollinen lääkäri - tulee kesken kiireittensä katsomaan kimalaista:
" - - Mehiläinen surahti kimalaisten taloon. Se osui mesivasujen lastaussillalle, kovaan tungokseen, mutta pääsi silti nopeasti Iso-kimalaisen kansliaan, missä poikakin lepäsi.
- Jalka on murtunut, mehiläinen sanoi tunnusteltuaan tuntosarvellaan varovasti nuoren kimalaisen vasujalkaa. - Ja poika vaikuttaa muutenkin ylirasittuneelta. Hänen värinsä ovat haalistuneet ja siivistä on kadonnut kiilto.
- Ei voi pitää paikkaansa! Iso-kimalainen huudahti hämmästyneenä. - Poikahan tekee yhdellä vasullaan vain puolet siitä työmäärästä, mitä me muut kahdella!
--
- Mutta ehkä hän juuri siksi tekee kaksinverroin töitä teihin muihin verrattuna, mehiläinen sanoi. - Ehkä hänen on pidettävä enemmän kiirettä , ehkä hänen on vaikeampi lentää, kun vasut eivät ole tasapainossa."
Keskittymistä vaatineen, pitkän työpäivänsä jälkeen uuras mehiläinen, se kuvitteellinen, josta me emme tiedä mitään, kuitenkin katoaa hetkeksi muilta näkymättömiin:
" -- niin kuin tuuli olisi temmanut sen mukaansa.
Illan valossa se lensi yli salmen ja seurasi jokea, jonka laskeva aurinko kultasi. Rannoilla puut kallistelivat kohti vettä ja isot kivenjärkäleet kohosivat töyräiltä kuin mammutit, kuuset metsässä tummuivat. Mutta pienen mehiläisen sydän täyttyi auringosta, veden välkkeestä, kurjenmiekoista, kaukaisen niityn tuoksusta ja jokien pyörteestä. Se lensi pois, tavoittamattomiin, hetkeksi ennen kuin aamu taas heräisi rantakivillä ja uusi päivä olisi alkanut, ja sitä tarvittaisiin."
Kimalaista on sanottu runoilija Emily Dickinsonin hyönteiseksi, mutta hänen kootuistaan, The Complete Poems (Faber & Faber, 1975) en löydä 1775:n runon joukosta yhtään bumblebee-mainintaa, sen sijaan bee tulee vastaan aina silloin tällöin. Esimerkiksi:
Bee! I´m expecting you!
Was saying Yesterday
To Somebody you know
That you were due -
The Frogs got Home last Week -
Are settled, and at work -
Birds, mostly back -
The Clover warm and thick -
You´ll get my Letter by
The seventeenth; Reply
Or better, be with me -
Yours, Fly.
