Muistelemiset sen kuin jatkuvat. Se ei ole kohdallani uutta, sillä aloitin asioitten tietoisen muistelemisen 9-vuotiaana, jolloin jouduin muuttamaan pois minulle niin rakkaasta Urjalasta. Viimeisen kesän viimeisellä viikolla tein surutyötä käymällä viettämässä pieniä hiljaisia hetkiä kaikilla tutuilla paikoillani: "Ei koskaan enää".
Nyt, illan hiljaisuudessa, mieleeni tuli muistikuvia vuosilta 1976-1982, jolloin asuin opiskelijana Helsingin Kalliossa, Viidennellä linjalla, sekä Töölössä Vänrikki Stoolin kadulla ja Caloniuksenkadulla.
Siitä on kauan. Helsinki on nyt aivan toinen kaupunki, maailma on toinen.
Tässä muutamia kadonneen ajan näkymiä:
-76
HÄMEENTIE
Kun kävelin Hämeentietä talviaamuisin yliopistolle, elokuvateatterin syvennyksen edessä jalkakäytävällä seisoi aina univormupukuinen Pelastusarmeijan sotilas, vanha valkohiuksinen kyttyräselkäinen nainen keräyslippaansa kanssa. Hän jotenkin hymyili kaikille. Usein oli sumuista, pakkashuuruista, kadulta nousi liikenteen pakokaasu. Yhtenäkään aamuna, jos siitä kävelin, hän ei ollut poissa, aina paikalla, uskollinen sitkeä hahmo.
(Näkymä Neljännelle linjalle. Harmaan talon alakerrassa Alko, jonka oven aukeamista joukko ihmisiä odotteli aamuisin säässä kuin säässä.) |
76-77
LAATIKKO
Kerran kun vein sanomalehtiä Viidennellä linjalla pihan keräyslaatikkoon ja nostin laatikon kantta, lehtien seasta nousi puliukko. Hän tervehti minua ja käänsi kylkeä.
Talossa kävi usein poliiseja. Seinissä rappukäytävässä ja hississä saattoi olla verta. Näin poliisien menevän ylös alas portaita.
Kerran joku juoppo oli sammunut oveni taakse niin etten ollut päästä ulos.
Koskaan ei seinien läpi kuitenkaan kuulunut mitään ääniä, en koskaan kuullut kenenkään edes puhuvan. Vanha vihreä jugend-talo, kiviseinät varmaan metrin paksuiset. Viides linja 2. - Sama talo esiintyi myös Matti Yrjänä Joensuun kylmäävässä dekkarissa Harjunpää ja rakkauden lait (1985).
76-77
PUHELIN
Lähin puhelin oli Kallion kirjaston edessä oleva puhelinkoppi. Aina piti olla kourallinen 20 pennin kolikoita valmiina, piti puhua nopeasti, kone nieli kolahdellen rahoja. Joskus illalla kovassa pakkasessa koppi oli kuin jääkuutio, kädet palelivat, luuri haisi, lattia haisi.
78-80
VANHAT ROUVAT
Oli ihanaa päästä Kalliosta Vänrikki Stoolin kadulle. Rähjäisyys vaihtui ikkunoista loistaviin kristallikruunuihin ja seinän takaa kuului pianonsoittoa.
Ulko-ovet eivät enää falskanneet. Rappukäytävässä paloi ananaksen muotoisia lamppuja.
Vanhat töölöläisrouvat krimiturkeissaan työnsivät minulle hissin edessä pieniä rapiseviin Fazerin pusseihin ja leivoslaatikoihin sullottuja roskiaan. Se tarkoitti, että veisin - nuorena ja vuokralaisena - heidän puolestaan heidän roskansa pihan jätesäiliöön. Sanaakaan he eivät kuitenkaan minulle puhuneet, tuskin vilkaisivat ja tervehtivät. Sitten he kai riensivät tutulle ostoskierrokselleen Stockmannille jne.
LAPPU
Kävellessäni Jesus Kyrkanilta alas pienelle varjoisalle Apollonkadulle, näin jalkakäytävän tasalla olevassa pölyisessä, verhojen peittämässä ikkunassa pienen pahvilapun. Lappu oli nojallaan ikkunalaudalla ja siihen oli mustalla ohutteräisellä musteella hyvin kauniisti ja vanhanaikaisesti käsin kirjoitettu:
Pujotamme myös helmiä.
Vi trär även pärlor.
KAASU
(Vänrikki Stoolin katua ylös) |
Sitten valuttelin sitä pienin erin kupin päällä olevaan kahvin suodatinpussiin.
KAASU
Joskus Vänrikki Stoolin kadun kivetykseltä kuului kuorma-auton jyrinä, ja kun katsoin ikkunasta, näin mäkeä nousevan auton lavalla suuria tönkköjä hahmoja. Ensimmäisellä kerralla luulin sekunnin murto-osan, että ne ovat abiturientteja (!), Sitten valkeni: ne olivat suuria kaasusäiliöitä, joita vietiin taloihin.
POLETIT
Oli tärkeää, että keittokomeron hyllyllä oli aina varastossa kaasupoletteja. Ne olivat pieniä lantin näköisiä tarvikkeita joita kävin ostamassa Mechelininkadulta kioskista. Kerran sunnuntaina poletit olivat loppuneet. Kioski oli kiinni, ja kaupat tietenkin. Koko sunnuntai meni ilman kahvia ja lämmintä ruokaa. Yritin kyllä voileipägrillillä kuumentaa kupillista vettä, mutta se olisi varmaan kestänyt iltaan saakka.
GLAMOURIA
Keskiviikkoisin iltayöstä kadulla lyötiin kiinni taksin ovia ja näin juhlapukuisten ihmisten menevän vastapäiseen taloon. Naisilla oli pitkät iltapuvut ja joillakin valkoinen minkkistoola, miehillä smokit. Ajattelin: Jotkut viettävät usein hienoja juhlia, arkenakin.
Myöhemmin kuulin, että poliisi oli ratsannut talosta yksityisen kasinon.
VAHTERISTO
Vahteristo oli ns. maitokauppa eli pieni ruokakauppa Eteläisen Hesperian kadun ja Vänrikki Stooliun kadun kulmassa. Isokokoinen, sydämellinen mutta jotenkin hösöttävä täti,
' E.Vahteristo ', hääri liikkeessään työtakissaan ja päässään vaaleansininen "kissahattu". Kaikkialla oli paljon tyhjiä pahvilaatikoita. Jos kysyit leipää, täti sanoi, että "Ei ole leipää, mutta piimää olisi!".
Hän kävi kaupassaan jostain kaukaa Järvenpään perukoilta. Kuulin että hänet oli pari kertaa mukiloitu kauppansa takahuoneessa.
HAJU
Juopot eivät jääneet Kallioon. Vahteristoa vastapäätä osuuskaupassa, HOK:ssa, sai keskiolutta ja sitä hakemaan tuli eräskin Töölön leskirouvista. Hänellä oli talvisin pitkä hieno turkki, sukat makkaralla, ja vanhat sormet kimalsivat jalokivisormuksista. Rouva käveli tutisten ja haisi. Hän haisi niin kamalasti, että asiakkaat kiirehtivät ulos, ja oluen ostajan lähdettyä myyjä kävi avaamassa kaksi ulko-ovea selkoselälleen ulos.
80-82
CALONIUKSENKATU
Talo oli rakennettu 1928 ja sen seinät olivat pelkkää purua. Kun kaihdinliikkeen mies tuli kiinnittämään verhotankoja, hän sanoi että pora uppoaa seinään kuin tyhjään, ei ole mitään pitoa. Hän kuitenkin sai tangon jotenkin pysymään paikallaan.
Ensimmäisenä yönä en saanut nukutuksi, koska seinän takaa kuului koko ajan kova kohina. Kun aamulla sanoin siitä talonmiehelle, hän sanoi menevänsä katsomaan, oliko asukkaalta särkynyt vessa. Oli sekin rikki. Mutta itse asukas, vanha rouva, oli hänkin siellä kuolleena.
VENÄLÄINEN RAVINTOLA
Viereisen talon alakerrasta leijui lämpiminä kesäiltoina voimakas käristetyn ruuan tuoksu. Se herätti aina vähän ruokahalua, mutta emme silti koskaan menneet sinne syömään. 70-luvun opiskeluaikojen tapojen mukaisesti "ulos" ei menty syömään ellei ollut jotain erityistä syytä (esim. lopputentti, kihlautuminen yms.) juhlistaa jotain - tai jos ei oltu vasta aloitettu seurustelua. Ja mehän olimme sentään tunteneet toisemme jo 3 vuotta!
HIETANIEMEN HAUTAUSMAA
Hietaniemen hautausmaa oli ainoa paikka Töölössä, missä ilma oli puhtaampaa eikä leijunut sininen savu. Niinpä käännyin sinne joka aamu vauvanvaunujen kanssa.
Hautausmaalla suurten puitten alla oli rauhallista. Rantatiellä käveli joskus hoitajien kanssa viereisen Lapinahden sairaalan potilaita. Muistan joitakin hymyjä, katseita ja tervehdyksiä. Oli lintuja ja oravia. Luin kivistä, milloin vainajat olivat eläneet ja kuolleet, ja minkä ikäisinä.