torstai 3. syyskuuta 2020

PUOLUKOITA



Olin eilisen päivän puolukassa. On hauskaa etttä suomessa voi olla puolukassa, mustikassa, vadelmassa, sienessä ja kalassa - mutta markettiin mennessään ei kuitenkaan ole ruuassa.
     Puolukoitten takia joutuu yleensä samoamaan metsässä vähän kauemmas kuin mustikoita poimiessaan. Valoisa metsäkangas korven reunstamine laakeine kallioineen, metsähiljaisuuksineen, tuulen kohahduksineen ja sinisine taivaineen on virkistyksen ja rauhan tyyssija. Jäkälässä näin törröttävän pitkän ruskearaitaisen haukan sulan.

Poimiessani ajattelin lapsuuteni lukuelämystä, kirjaa Pako Lapin erämaassa (kirj. Vilho Rantanen, Kustannusosakeyhtiö Päivä, 1967). Se on tosipohjainen kertomus inkeriläisperheen (neljä lasta, joista nuorin 6-vuotias, ja äiti lisäksi raskaana) uhkarohkeasta pakomatkasta Mursmanskista kohti Petsamon valtatietä Suomen puolelle. Eletään 1930-lukua. Eksyminen, sairaus, yhdeksän vuorokauden taival ilman leipää, Lapin lukuisat virrat, suuret asumattomat selkoset...vaellus tuntuu välillä toivottomalta, mutta ihmeitä kuitenkin koetaan. Rohkea toivon mieli, elävä usko Jumalaan, antaa voimia silloinkin kun niitä ei enää ole. Eläydyin perheen nälkään ja uupumukseen niin, että taisin hakea leipäpalan varmuuden vuoksi illalla tyynyni alle. Perheellähän ei ollut syödäkseen muuta kuin puolukoita. 

Paljonkin merkitystä ja myyttisyyttä näkyy liittyvän puolukkaan. Merkityksistä suurin on tietysti puolukka ravintona. Sitä on kerätty viljan jatkeeksi ja saatu leipää ja marjamämmiä, tehty mehua ja puuroa ja piirakkaa ja survosta, joka bentsoe-happonsa ansiosta säilyy loistavasti ilman kallisarvoista sokeria. Itse asiassa puolukassa itsessään on enemmän sokeria eli energiaa kuin missään muussa suomalaisessa marjassa. Vielä pari vuosikymmentä sitten puolukasta käytettiin arkipäiväistä ja hiukan vähättelevääkin määritelmää 'talousmarja'. Nykyisin puolukka on aateloitu 'super foodiksi'. Kiitollinen puolukka.

Kalevalassa puolukka hehkuu myyttisyyttä. Koko eepos päättyy runoon neito Marjatasta ("Neitsyt Maria"), jolle syntyy poika puolukasta. Poika on Karjalan kuningas ("Kristus"), jonka voiman edessä Väinämöinenkin on heikko. Niinpä mahtimies Väinämöinen suuttuu ja lähtee pois, ennustaen kuitenkin, että häntä vielä kerran kaivataan uutta sampoa, kanteletta ja valoa kansalle laittamaan; hän laskee vaskisella veneellä maan ja taivaan väliin, "jossa vieläkin lienee". Kanteleen ja suuret laulunsa hän jätti kansalle perinnöksi. Mahtava puolukka.

Varsin usein muistuu puolukkametsässä myös mieleen vanha kauhutarina, jonka ruotsalainen kirjailija Harry Martinson kertoo kirjassaan Nokkoset kukkivat (Nässlorna blomma, 1935. Suom.1974).
Maalaistalon väki kokoontuu mielellään tarinoimaan. Vakavana kerrotaan paikallisista aaveista ja kummituksista kolmen, jopa neljän sukupolven ajalta. "Kaikki haamut nimettiin ja kuolinvuosista ja sellaisesta oltiin hyvin tarkkoja. Ei haluttu puhua tyhjään ilmaan".
     Haamujen joukossa on kirouksen alainen pikku akka, joka kummittelee kädellään. Käsi on laiha, kalmanvalkoinen ja täynnä puolukoita. Selitys on yksinkertainen. "Hän oli myynyt sielunsa itselleen Paholaiselle Holjen metsässä." Setsemänkymmenen vuoden täyttyessä sielunvihollisen piti saada hänet haltuunsa.
"Vaatija tuli määräpäivänä. Eukko ei ollut kotosalla, mutta Paholainen etsi hänet käsiinsä Ljungtavanin nummelta, jonka liepeiltä vanhus haeskeli puolukoita.
  - Sissa, ota huomioon, nyt minä olen tässä.
Mutta Sissa turvautui ruikutukseen:
  - Herra, eikö ole mitään apua?
Paholainen naurahti.
  - Onpa yksi keino, hän sanoi.
  - Mikä niin? kysyi Sissa.
Paholainen raapi syyliään ja virkkoi:
  - Minä luen kolmeen. Ennen kuin sanon kolme, pitää sinun kylpeä marjamurskassa, muutoin muutut tuuleksi.
   Sissa vinhasti noukkimaan marjoja, mutta mättäissä oli niukasti. Vaikka Paholainen ei pitänyt kiirettä, akka ei kuitenkaan ennättänyt.
   Kun Paholainen sanoi kolme, akka seisoi saaliinaan vain kourallinen marjoja ja katosi. Ainoastaan puolukoita pitelevä käsi oli jäljellä, vain oikea käsi oli murskan peitossa. Hyvinä marjavuosina saattaa nähdä sen kiitävän mättäältä mättäälle ja poimivan puolukoita, jotka se sitten karistelee maahan."