Nyt on hieno sana. Kiinnostuin sen sisällöstä muutama vuosi sitten kuunnellessani amerikkalaisen kyberantropologi Amber Casen TKK.ssa pitämää luentoa. Case hurmasi minut tietomäärällään ja ajatuksillaan siksi, etten koskaan aikaisemmin (enkä valitettavasti myöhemminkään) ole kuullut tai lukenut kenenkään suhtautuvan digitekniikkaan yhtä arkipäiväisen tärkeilemättömästi. Muotisanaa käyttääkseni: voimaannuin Casen humanistisesta itsevarmuudesta.
Suhde teknologiaan ei saa olla jumaluussuhde. Teknologia ei ole luonut meitä, vaan me olemme luoneet sen. Jossain määrin olemme jo nyt tehneeet itsestämme eräänlaisia kyborgeja, sillä voidaksemme toimia arkipäiväisissä asioissa kytkemme itsemme päivittäin erilaisiin digiyhteyksiin. Palvelijan ja isännän roolit vaihtavat huomaamatta paikkaa.
Kytköstemme ja riippuvuussuhteittemme takia digiteknologiaa on tärkeää tarkastella kriittisesti.Kyberantropologia tutkii juuri tätä: ihmisen ja koneen suhdetta ja historiaa ja sen kaiken vaikutusta elämään. Kuinka suuri osa ajastamme menee koneen palvelemiseen ja sen "hyvinvoinnin", so. palvelevuuden eli tarkoituksen, hoitamiseen? Tämän tästähän koneemme vaativat päivityksiä ja uusia asetuksia. Ne piippailevat ja hälyttävät. Ne häiritsevät ja vievät aikaamme, toisin sanoen hallitsevat meitä.
Case muistuttaa, että jo nyt - mutta lähitulevaisuudessa entistä enemmän - ihmiset jakautuvat kahteen yhteiskunnalliseen luokkaan: A-luokkaan, jolla on rahaa ostaa kalleimmat laitteet, jotka on jo valmistusvaiheessa viimeistelty ohjelmoinneiltaan niin, ettei jatkuvista päivityksistä ja muista huoltotoimista ole enää käyttäjälle haittaa ja häiriötä - sekä B-luokkaan, joka jatkaa halvempien koneittensa kanssa päivitysten, korjausten, asetusten ym. säätöjen kanssa askarointia ja takkuamista. - Se myyttinen 'riistäjämme' onkin kukaties halpa digiteknologia. Jos taas pystyt maksamaan, saat hyvää palvelevaa ja tarkoituksenmukaisesti toimivaa tekniikkaa.
Erästä lehtijuttua lukiessani minua nauratti Amber Casen rempseä ote laitteisiin. Koska hänen hotellihuoneessaan oli kovaa mouruamista ja muuta ääntä pitävä jääkaappi, hän nimitti sitä paheksuvasti "huonosti käyttäytyväksi koneeksi" ja kävi vetäisemässä johdon irti pistorasiasta. Tekisin saman mielelläni meillä, jos voisin. Kun muutama vuosi sitten ostimme jääkaapin, jopa sen käyttöohje julkesi röyhkeästi ilmoittaa - mitä ihmettelin - ikään kuin asiaankuuluvana seikkana, että jääkaappi päästää "aika ajoin vaihtelevia ja eri korkuisia ääniä". Hyvä siis, etten asu pienessä yksiössä kaksin tuon melutoosan kanssa. Halvasta koneestakaan ei ole kysymys. Siis mistä? kysyy kriittinen mieleni - ja joutuu alistumaan.
Digiteknistä joutavaa äänen tuottoa, eräänlaista 'koneisiin ohjelmoitua itseään esille tuovaa itsekeskeisyyttä' osoittavat myös pesukoneemme, joka ohjelman päätyttyä heläyttää ilmoille pitkäkestoisen halki talon kuuluvan tekopirteän melodian, liesi, joka alkaa närkästyneenä piipata, jos häiritsen sitä laskemalla sen päälle juuri uunista vedetyn tulikuuman pellin, sekä piippaa aina kun kosketan sen digitaalista lämmönsäätönumeroa. Myös mikro antaa kuulua itsestään (yönkin hiljaisena hetkenä) päästämällä läpitunkevan kellonkilahduksen, kun pikainen lämmitys on ohi, vaikka seison (kuten useimmat siinä tilanteessa seisovat) vieressä kyttäämässä (ja vaikken seisoisikaan).
Kovimman sykken ärsytystä kohtaan tietysti tämän samaisen koneen äärellä, jolla nyt naputtelen tätä tekstiä. Jonakin aamuna, kun herään, huomaan että kone on yön aikana yllättäen ja omavaltaisesti tehnyt uusia omia järjestelyjään. Hakukoneet ja oletusselaimet on vaihdettu, asetuksia on muutettu, ja jopa kuvakansioni on käyty läpi ja valokuvat ryhmitelty ja nimetty koneen toimesta uudelleen. (Mm. Onnelliset hymyt (!), Perhe (?!), Vuoden kuva (viipaloitu raaka porsaanfile, jonka kuvasin erästä reseptiä varten). Silmät kulkevat epäuskoisen raivon vallassa halki uusien näkymien. On kuin palaisin kotiin, jonka jotkut ovat poissaollessani sisustaneet mauttomasti uusillä esineillä. Tai pihaan olisi bemarin (pelkkä esimerkki) sijaan ilmestynyt nissan. ("Kyllä silläkin pääsee paikasta toiseen":)
Ymmärrän orjuuteni, kuulun digiteknologian valtaa vailla olevien orjien joukkoon. Mutta humanistina en (enää) orjaile alentumalla tuntemaan huonommuutta ellen heti ymmärrä jotain teknistä vempainta ja vippaskonstia. Laitteet eivät ole luonnonlakeja. Niitten takana on aina ihminen, ihmisiä, taloudellisen ym. vallan käyttöä. Casen kaltaisista valistajista ja herättäjistä on puute; samoin kriittisestä keskustelusta. Digiteknologia ei ole uskonto, vaikka tekniikkauskovaisia on tässäkin maassa liikaa. Sitä ei pidä ihannoida eikä demonisoida. Sen pitää pysyä palvelijana, joka ei ole liian kallis eikä monimutkainen. Hinnan ja ohjelmointien takana ovat aina jotkut ihmiset.
