Niin kuin hiljainen jota me etsimme
ihmiset etsivät
hiljaista, sen ääntä
kuin ainoata, äänetöntä
viimeistä
hiljaista jota me etsimme
me etsimme vastausta
se vastaus sillä ei ole nimeä
meidän sydämemme elämä
niin kuin hiljainen jota me etsimme
se ei lahjoita avainta, ei anna neuvoa eikä satamaa
se antaa elämän
se antaa meille kaiken lopun elämän rajattomuuden avatussa kädessä.
Niin kuin hiljainen jota me etsimme
ihmiset etsivät.
Runon on kirjoittanut Gunnar Björling, jo nuoruudesta asti minulle läheisin ja tärkein runoilija. Hänen ruotsinkieliset ja suomennetut runoniteensä näkyvät ahkerasta lukemisesta muuttuneen hyllyssäni irtolehtipainoksiksi. Huomaan osaavani niistä suuren määrän ulkoa, kuten tuon ylläolevankin.
Björling sanoitti sanomatonta; hänen runojensa "avoimuus" ei kuitenkaan koskaan tarkoita ajatusten epämääräisyyttä. Hänen runonsa ovat keskittyneitä, porautuvia ja aivan omalakisiaan; niissä on tahtoa ja energiaa joka tähtää aina tarkasti päämäärään kuten taitavasti singottu nuoli.
´Niin kuin hiljainen jota etsimme´tuo mieleeni Augustinuksen tutut sanat: "Etsi, mitä etsit, mutta älä sieltä, mistä etsit".
Nicagagualainen pappi ja runoilija Ernesto Cardenal kirjoittaa aiheesta ensilukemalta hätkähdyttävästi (Vida en el amor, 1971, suom. Elämme rakkaudessa, 1986):
"Jokainen ihmisen teko, syntikin, on Jumalan etsintää - mutta häntä etsitään sieltä, mistä häntä ei löydetä. Sama jano, joka on kaikilla olennoilla, on rakkaus Jumalaan. Tämän rakkauden tähden tehdään kaikki rikokset ja käydään kaikki sodat, rakastetaan ja vihataan toista ihmistä, hallitaan ja juonitellaan, rakennetaan, kirjoitetaan, lauletaan, itketään ja rakastetaan.
Kaikkien sisällä hehkuu sama liekki ja polttaa sama jano. Diktaattorien kyltymätän vallan, rahan ja omaisuuden himo, rakastettuaaan etsivä rakastunut, riistäjä, liikemies, agitaattori, taiteilija ja mietiskelevä munkki hakevat kaikki samaa: taivasta.
Se mitä etsitään orgioista, juhlista, matkoista, elokuvista ja baareista, ei ole mikään muu kuin Jumala, mutta hänet ihminen löytää vain omasta sisimmästään."
"Jumala heijastuu rauhassa ja yksinäisyydessä, niin kuin taivas kuvastuu järveen tyynellä säällä. - - Me olemme vain Jumalaa heijastamaan luotuja Jumalan peilejä. Vesi saattaa olla sameaa, mutta silti siihen voi vielä kuvastua taivas."
Moralistille ihmisen elämä on monimutkainen hyveiden ja paheiden järjestelmä ja rakkaus on vain yksi hyve muiden joukossa. Mystikolle sen sijaan ei sellaista mutkikasta vyyhtiä ole olemassa, vaan rakkaus on kaikki. Kaikki hyveet ovat rakkauden puolia, ja samoin sen vääristyneitä puolia ovat kaikki paheet. Hyveet ovat elävän ja terveen rakkauden ilmenemismuotoja. Paheet ovat sairaan rakkauden oireita, kun tämä kieltäytyy olemasta oma itsensä.
Vaikeaa, kun sitä miettii järjen vajavaisin keinoin. Elämää on tutkiskeltava oman sydämen hiljaisessa huoneessa. On tärkeää vaalia sisäistä hiljaisuuttaan, rukousta ja kuuntelua. Olla menemättä virran mukana. Elämän tarkoitus ei ole vain etsiä vaan myös löytää.
Entisessä kotikaupungissani Hämeenlinnassa vanha lääkäri kirjoitti runon:
' On syvin tieto täällä osittainen
ja vajavainen korkein innoitus,
yks vain on täällä kokonainen,
Jumalan rakkaus.'