sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

NIITYILLÄ JA PUUTARHOISSA


NIITYILLÄ JA PUUTARHOISSA
kasveja, ihmisiä ja historiaa


Teija Alanko,
Malva ja mulperi,
SKS 2018.


Edith Holden,
Nuoren naisen päiväkirja
luonnontapahtumista 1906,
Otava 1977.
(The Country Diary of an Edwardian Lady,
@Webb&Bower, 1977.)

Edith Holden,
Luontopäiväkirja 1905,
Otava 1989.
(The Nature Notes of an Edwardian Lady,
Webb&Bower, 1989.)


Jos ei ole ollut taipumusta luonnontieteitten teoreettiseen opiskeluun, botaniikan ystävä saa tällaisista kirjoista suurta mielihyvää.
Toinen keskittyy kasviarkelogiaan (mikä kiehtova, huima oppiala, josta tuskin olin ennen kuullut), toinen kirjapari runouteen, maalaustaiteeseen ja suureen luonnonrakkauteen ja
-tuntemukseen. Kumpaakin kirjoittajaa - vaikkakin aivan eri aikakausien ja maailmojen ihmisinä, toinen kamera kaulallaan, toinen maalaustarvikkeet kainalossaan - yhdistää kokosydäminen omistautuminen aiheeseensa.

FT Teija Alanko, kasviarkelogi ja -biologi, on tutkinut suomalaisten hyötykasvien ja puutarhojen historiaa halki vuosisatojen. Varhaisimmat arkeologiset siemenlöydöt
(esim. nokkonen) ovat peräti kivikautisilta asuinpaikoilta (1700 eKr.).
Pääpainoi kirjassa on kiehtovalla ja monin tavoin mullistavalla 1700-luvulla, hyödyn ja valistuksen aikakaudella.

Puutarhojen historia on ihmisen luontosuhteen historiaa, erilaisten paikkojen ja tyylisuuntien historiaa, taidehistoriaa ja kasvihistoriaa. Se on myös puutarhoissa vaikuttaneiden ja niiden kanssa työskennelleiden yksittäisten ihmisten henkilöhistoriaa.

Malva ja mulperi ei todellakaan ole kuivakiskoinen kasvihistoriikki, vaan elävä kuvaus erityisesti 1700-luvun tarmokkaista ihmisistä, jotka puuhasivat uusien keksintöjen (mm. peruna) ja kokeilujen (mm. riisi ja silkintuotantoon tarvittava mulperi) parissa.
Lukija seuraa mielihyväisellä kiinnostuksella, miten vaikkapa Hans Henrik Boije, tuo opportunisti, juonittelija ja Kustaa III:n suosima poliitikko, häärää Kaisaniemen 'plantaasillaan' kasvattaen rahakkaita toiveita herättävää perunaa ja mulperia, hedelmäpuita, tupakkaa (ilman lupaa), sekä uuden mantereen hyötykasvina tunnettua okahulluruohoa.
Silkkiäistoukka valkomulperin lehdellä.
J.W.Weinmann, Kansalliskirjasto
- Tai kuinka Kokkolassa lääkärintointa harjoittanut kirkkoherra Anders Chydenius ja apteekkari Gustaf Libeck kasvattavat unikkoa valmistaakseen siitä oopiumia. Chydenius aloittaa kokeilun, Libeck innostuu ja tulee mukaan. He toteavat rohdoksensa ulkomaisen veroiseksi tinktuuraksi. Myös raparperi-kokeiluja kirkkoherra-lääkäri harrastaa.
- Turun Brinkhallissa moniosaaja Gabriel von Bonsdorff, luonnonhistorian professori, lääketieteen professori, arkkitehti, rakennusmestari ja antiikin historian tuntija, valistaa kansaa puutarhakasveista, viljelymenetelmistä ja terveistä elämäntavoista ja kasvien lääkekäytöstä. Tässä vain muutama esimerkki. Lukuisa joukko merkittäviä henkilöitä vilahtelee kirjan sivuilla kasvinlehtien seassa.
Kirja on runsaudensarvi. Suomiensa tietojen vuoksi moni tuttu paikka, etenkin Turun ja Helsingin seudulla, saa aivan uutta mielenkiintoisuutta.
Oopiumunikko (Papaver somniferum),
J.W.Weinmann
1737, Kansalliskirjasto.



Puutarhahistoria linkittyy siis suuresti lääke- ja taloustieteen sekä farmasian historiaan. Myöhemmin tulevat mukaan henkiset ja kauneusarvot (englanninkielinen termi: pleasure garden).
Ihmiset puutarhoissaan vaikuttivat puutarhojen historiaan yhtä lailla kuin maailma ja muutokset heidän ympärillään. Koko 'puutarha'-käsite on vaihtunut aikojen saatossa.
Oletettavasti puutarhoissa hääri entisaikaan monenlaisia ihmisiä ikään, sukupuoleen, säätyyn tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Silti useimmiten vanhaan puutarhakulttuuriin liitettävät henkilöt, ne jotka kirjallisuus tuntee, edustavat ylempiä säätyjä, akateemisia, pappeja, aatelisia tai opportunistisia porvareita, ja ovat enimmäkseen miehiä, jotka ahersivat palstoillaan muitten toimiensa ohella. Toisaalta voidaan olettaa, että puutarhoissa työskennelleet ihmiset olivat jopa ennemminkin naisia, aina viikinki- ja keskiajasta alkaen.

Hienosti kuvitettu teos esittelee luostaripuutarhat, linnapuutarhat, apteekkipuutarhat, akateemiset puutarhat ja koepuutarhat, pappilapuutarhat, kartanopuutarhat, orangerit ruutanalampineen, kaupalliset puutarhat, kaupunkitonttien puutarhat (mm. C.L. Engelin talvipuutarha lämmitettävine uuneineen), kaupalliset puutarhat ja kasvitieteelliset puutarhat. Lisäksi kerrotaan yli 50:stä hyötykasvista, joita on käytetty ravintona, mausteena, lääkkeenä ja väriaineena.

Hauska on myös lukea, mitä suomenkielisiä kasvien nimiä meille ovat antaneet 1500-luvulla Mikael Agricola, 1600-luvulla Elias Tillandz, ja 1800-luvulla Elias Lönnrot. Murteellisten kasvinimien luettelo on pitkä ja värikäs.


Edith Holden (1871-1920), englantilainen kirjankuvittaja,
kirjoitti ja kuvitti hienot luontopäiväkirjansa Warwickshiressä maaseudulla. Päivittäisillä kävely- ja pyöräilyretkillään hän pysähtyi kasvien, lintujen ja hyönteisten äärelle ja tallensi näkemäänsä.
    Muistiinpanojensa lisäksi hän kirjoitti talteeen englantilaisen talonpoikaiskulttuurin elämänviiisauksia.
     Runovalinnat osoittavat, kuinka suuresti hän arvosti rauhallista, eristäytynyttä elämäänsä.
     Holdenin kauniit, luonnonrakkautta sädehtivät kuvitetut päiväkirjat löytyivät kuin sattumalta 1976 ullakolta, jossa ne olivat vuosikymmeniä lojuneet. Onneksi ne esiteltiin kustantajalle, joka heti ymmärsi niitten arvon.
       Vaikka Edith Holden rakasti yli kaiken maaseutua, hän muutti myöhemmin Lontooseen avioiduttuaan kuvanveistäjän kanssa. Hänen elämästään ei tullut kovin pitkä. Hän hukkui Thamesiin 49-vuotiaana ollessaan keräämässä kukkivia kastanjan oksia.
'Laulu', R.L. Stevenson