SAMASTA LÄHTEESTÄ

 

Kuvan ja sanan inspiroiva yhteys on jo omakohtaisestikin tuttu kokemus, mutta viimeisen puolen vuoden aikana musiikin ja sanan - sekä erityisesti musiikin ja kuvan yhteys on ollut innoittavaa ja elämyksellistä. 

(Thomas Moran, Fiercely the Red Sun descending
/ Burned his way along the heavens, 1875.)

Marraskuussa 2023 RSO

esitti keskiviikkosarjassaan Musiikkitalossa Suomen ensiesityksenä Joel Järventaustan teoksen Sunfall. 

Kantaesitys oli ollut huhtikuussa 2023, jolloin London Symphony Orchestra esitti Lontoossa tämän häikäisevän teoksen. 

   Vain vähän yli vartin kestävä esitys oli vavahduttava. Kyllä lahjakkain ja parhain säveltäminen on  taiteista suurinta, ihmeellisintä ja rikkainta.

Suomalainen Joel Järventausta (s.1995) muutti 1-vuotiaana vanhempiensa kanssa Luxembourgiin ja Saksaan.  Hän opiskeli Isossa-Britanniassa, ja myöhemmin siellä  säveltämistä George Benjaminin oppilaana.  

(Joel Järventausta)

Teoksensa Sunfall Järventausta kertoo säveltäneensä pandemia-aikana asuinmaassaan Englannissa. Sysäyksenä työhön oli ollut innoitus Thomas Moranin maalauksesta Fiercely the Red Sun descending.

"Synestesiaa kokevana säveltäjänä maalauksen värimaailma ja dramaattisuus puhutteli minua", Järventausta kertoo. Tämäkin sykähdytti minua, sillä olen itsekin, niin kauan kuin pystyn muistamaan, ollut voimakkaasti synestesiaa kokeva. Itselläni synestesia ei kuitenkaan virity musiikista, ainoastaan sanoista ja nimistä ja kirjamista. - Aikoinaan luin myös Sibeliuksesta, että tällä oli voimakas värien ja sävelien välinen synestesia. Kuulemma jokin maalaus Ainolassa ei sopinut tietylle seinälle sen soinnin vuoksi, ja pikkulapsena Sibelius oli hyräillyt ja laulanut räsymaton raitoja. 

     On aina mukava kuulla heistä, jotka tietävät, mistä on kyse. Synestesiaahan ei voi "oppia", se on alkuperäistä ja sisäsyntyistä kuten silmien väri. Luulin joskus kouluikäisenä, että kaikki kokevat samoin. Mutta kun sanoin eräälle aikuiselle naiselle, että hänen nimensä on kaunis tummansininen orvokki, nainen katsoi minua pitkään eikä vastannut mitään. 

Sunfall tarkastelee aurinkoa välillä vaarallisen läheltä, välillä etäämpää, turvaa ja ja lämpöä tuovana taivaankappaleena. Oli hienoa, että konsertin kapellimestarina toimi itse mestarin oppi-isä, George Benjamin. Kun nuori Joel Järventausta loikkasi esityksen jälkeen lavalle, yleisön aplodeeraus oli poikkeuksellisen raikuvaa. Suomalaisittain säästeliäitä bravo!- huutoja kuului. 

     George Benjaminilta oli jo kuultu aiemmin marraskuussa orkesterilaulusarja Dream of the Song, joka ammensi andalusialaisesta runoudesta (mm. Frederico García Lorca), ja jota innoittunut musiikkitoimittaja luonnehti sanoilla "tähtien ja kuunvalon kuvastoa". 

      Olen huomannut, että niin päivälehdissä kuin esitteissä musiikkitoimittajat ovat  verbaalisempia, eksaktimpia  ja osuvammin kuvailevia kuin kaunokirjallisuuden kriitikot. Mistä heille tämä taito ja uskallus? Mielenkiintoinen kysymys. 

    

Nyt huhtikuussa 2024 RSO esitti Sibeliukselta mm. August Strinbergin satuun perustuvan Joutsikki-sarjan (Svanevit) orkesterille (op.54a). 

Jäin hetkeksi miettimän Strinbergin tekstien luonnehdintaa: "Strindbergin näytelmä Joutsikki on vastaus ranskalaiseen symbolismiin". Minusta taas Joutsikki on puhdas klassinen satu. Miksei sitä voi myöntää ja arvostaa? Klassinen satu on äärimmäisen vaikea laji. Kuulostaako "ranskalainen symbolismi" miehen kädenjälkenä jotenkin hienommalta?

     Sibeliuksen kerrotaan aluksi innostuneen Strindbergistä luettuaan tämän taiteilijakuvauksen Punainen huone (1879). Luin samaisen romaanin melkein sata vuotta sen ilmestymisesn jälkeen lukioikäisenä, mutta kyllähän se kummasti sekoitti silloinkin pakkaa, kasvattavassa mielessä, sanoisin. "Strindberg raastoi kaiken alas ja minäkös ihastuin", kertoi Sibelius ja ärsytti radikaaleilla repliikeillään Julia-tätiään. Sibelius myös puolusti Strindbergiä. kun vanha ja säveltäjän kunnioittama Zachris Topelius haukkui ruotsalaiskirjailijan teoksia "sonnaksi". - Strindbergiläinen demonia ei kuitenkaan viime kädessä istunut Sibeliuksen taidekäsitykseen. "Strindbergin mielestä maa on tuomittujen sielujen. Kenties! Mutta - silloin on musiikki kyllä taivaallsta alkuperää", Sibelius kiteytti. Strindberg säilyi Sibeliukselle arvostettuna, mutta pohjimmiltaan etäisenä kirjailijana. 

     Joutsikki-satu sävelinä on kuitenkin Sibeliukselle tunnusomaisesti maagisen kiehtova ja täynnä luonnonmystiikkaa. Sen sisältämät monet instrumentit, käyrätorvet, kastanjetit urut jne. häkellyttävät taidokkuudellaan.