lauantai 26. tammikuuta 2019

MERI, MERI

Clarence Ellis, 
The Pebbles on the Beach.
Faber & Faber, 2018.


Olin kalastelemassa aivan toista kirjaa Amazon-virralla, kun silmiini sattui tämä The Pebbles on the Beach. Vaikutti siltä, että kyseessä oli kuriositeetti, ja juuri siksi niin kiinnostava. Kun muutama päivä myöhemmin loikin sisään postilaatikolta ja avasin Pebblesin matkakääreet, hymyilin jo tyytyväisenä. Tämänkaltaiset pikku kirjat avaavat maailmoita.

The Pebbles on the Beach on klassikko kotimaassaan Brittein saarilla. Ensimmäisen kerran kirja julkaistiin 1954. Kirjoittaja, Clarence Ellis (s.1889) oli akateeminen historian tutkija, jonka vapaa-ajan harrastus oli pikkukivien keräily rannoilta. Keräily ei kuitenkaan ollut pelkkää jänskän näköisten kivien poimintaa ja niitten hetken kestävää hipelöintiä. Sellainenhan on tuttua meille turisteille, varsinkin täältä pohjoisesta tulleille, joita etelän rannoilla ihastuttavat meren muovaamat, uskomattoman sileät tai värikkäät ja oudon muotoiset pikkukivet. Aikoinaan näitä aarteita näkyi matkamuistoina olohuoneissa vadeilla. Nykyisin kivien tuonti taitaa oilla kiellettyä, mikä on ymmärrettävää. Sadussakin pikkulintu pystyi siirtämään kokonaisen vuoren paikoiltaan, kun vei sitä nokassaan aina sirun kerrallaan. Omassa hushollissamme on kyllä edelleen vuodelta 1989 lumivalkoinen, strutsinmunan kokoinen marmoripallo oven stopparina. Niitä oli mielinmäärin, sokaisevan valkoisena kenttänä Tassoksen rannoilla. Teiden ojiin oli jätetavarana kipattu  valkoisia marmorilevyjä ja laattoja. Harkinnassa kävi, pitäisikö ruveta kokeilemaan kuvanveistoa ilmaisella materiaalilla..? 
                                                                 Mutta siis Mr. Ellis. Hän oli paitsi samastuttavan ihastunut
  meren huuhtomiin rantakiviin, myös tiedemiesluonne, joka perehtyi aiheeseen juurta jaksain. Kirjassaan hän keskittyy Britannian rantoihin ja geologiaan. Hiekkakivet, liitukivet, piioksidi, kvartsi, Skotlannin ja Cornwallin graniitti jne. jne. käydään huolella läpi. Ellis kertoo, mitä voi löytää Walesissa, mitä Yorkshiressa... Hän kertoo jokien ja jäätiköiden tuomista "muukalaisista" merten rannoilla. Pienen kiven matka on pitkä, "its journeys through time and space". Voi kestää satoja tuhansia, jopa miljoonia vuosia, ennen kuin huomiomme kiinnittävä pikkukivi on rannalla meren loiskittavana. (Uudempaa aineistoa toki ovat rannoilta nykyisin löytyvät, muovista tai lasista muovautuneet "kivet".)
Kiviä etsiskelemässä Korfulla 1992.
Pehmeä kiviaines (esim. liitu- ja hiekkakivi)
muovautuu nopeammin kuin kova, jonka kulmia vesi ja aika saa hioa ikuisuudelta tuntuvan ajan.
      Kautta Ellisin kirjan (ei kuvia) vaikuttaa sykähdyttävä runollisuuden tuntu, ns. "kuivan" asiatekstinkin lävitse. Hieno ja mieleenpainuva on esimerkiksi luku The Birth, Life and Death of a Pebble. 
Kivi voi jauhautua hiekaksi ja siitä yhä hienommaksi ja hienommaksi, kunnes se on mutaa. Muta saattaa taas tiivistyä sedimentin kovassa paineessa ja puristuksessa uudelleen, kunnes se on hiekkakiveä, taas kiveä. Jne.
Kaikki pikkukivet, olkoot vaikka graniittia tai muuta lujaa ainesta, ovat mikä milläkin tavoin joskus lohjenneet jostain paljon itseään suuremmasta, kalliosta, vuoresta. Tavallinen rannalla ällistelijä, joka huvikseen keräilee erikoisen näköisiä pikkukiviä käsiinsä, alkaa kirjaan uppoutuessaan pikkuhiljaa tajuta asioiden ja tapahtumien valtavia yhteyksiä.
Fossiileja etsimässä - ja löytämässä - Öölannissa 1990.

Kaikki joet laskevat joskus mereen. Tullessaan ne tuovat pikkukiviä, "muukalaisia", todella kaukaa. Pelkästään Yhdysvaltain joet kuljettavat vuosittain 800 000 000 tonnia kivi- ja maa-ainesta Atlanttiin ja Tyyneen valtamereen.
Osa pienistä kivistä jää rannalle "päivää paistattamaan". Deskriptiivisyydestään tunnetussa suomen kielessä ei kuitenkaan taida olla niin kuvaavaa sanaa näille aaltojen edestakaisin huuhtomille rannan pikkukiville kuin englannin sana shingle. Siinä äänteiden läpi tuntuu käyvän merivesi.  Meillä meri on toisenlainen, samoin maaperä ja kivet. Kiehtova geologia!