AJATUKSEN SIIVIN

 

Lintujen paluu keväällä on sykähdyttävä näky, samoin kuin niitten lähtö kesän loputtua haikea. Yömuuttajat tulevat ja menevät kuin salaa. Mutta jo maalis- huhtikuussa, kun ensimmäisen kerran aamulla herää mereltä kuuluvaan ja kattojen yllä kiertelevään lokkien kirkunaan, sydän hypähtää ilosta: kevät! Varistenkin tarmokas raakkuna maaliskuussa on mukava uutinen. 

Vaikka lintuharrastukseni on tunteenomaista ja epätieteellistä, on se ollut elinikäistä. Linnuista ja linturetkistä on paljon hienoja muistoja. Olen myös kirjoittanut usein linnuista, jopa niin että Hesarin kriitikko ihmetteli, miten kirjassani Orava ja pääskynen (2007) on mainittu peräti 51 (!) lajia. Itse kyllä laskeskelin ettei niitä ole enempää kuin kymmeneen. Eri nisäkäslajejakin taisi olla vain kuusi. Myös amerikkalainen kääntäjä moitiskeli minua eräässä seminaarissa "liiallisesta luonnosta kirjoittamisesta". Ranskalainen ja egyptiläinen valittivat, etteivät löydä linnuilleni nimiä omalla kielellään. Sen sijaan venäläinen ja japanilainen pitivät lintutarinoista. Orava ja pääskynen ilmestyikin seuraavana vuonna Japanissa hyvin kauniisti sidottuna kirjana.  

(piirros: Mika Launis)

Oravaan ja pääskyseen sain sysäyksen pienestä lehtijutusta, jossa kerrottiin jonkun miehen löytäneen myöhään syksyllä autotallistaan elävän räystäspääskysen. Oli outoa, ettei lintu ollut lähtenyt muuttoon. Mies oli neuvoton ja huolissaan: Miten pääskynen selviäisi kun pakkaset pian alkaisivat?

Melissa Mayntzin pieni tietokirja Muuttolintujen matkassa (Migration: Exploring the Remarkable Journeys of Birds, 2020. Suom. 2020) on viehättävä ja hauska tietoisku muuttolintujen elämästä. Se selvittää, miksi linnut muuttavat, mitkä niitten tavat ja reitit ovat, lentävätkö ne parvessa vai yksin, miten ne suunnistavat, kuinka pitkiä matkat ovat ja kuinka kauan ne kestävät. Sekä minne ne menevät, ja mitä vaaroja niitten reiteillä nykyaikana on. 

Aivan kuten kääntäjät aikoinaan Fili:n järjestämässä seminaarissa, minäkin kaipasin sinänsä niin antoisaa kirjaa lukiessani enemmän lintuja, jotka ovat omassa maassani ja kielessäni tuttuja. Toki vastaan tuli Suomessakin pesiviä, kuten hippiäinen, kalasääski, tilhi, kurki, tunturipöllö ja jokunen haukka. 

      Usein kevätkesällä seuraan, joko idänuunilintu on nähty. Kun se vihdoinviimein on matkannut Intiasta halki Venäjän metsävyöhykkeen Suomeen saakka, tuumin mielessäni: "No, nyt voi sanoa, että melkein kaikki ovat tulleet."

Eksoottisistakin linnuista on kiva lukea. Avartavaa tietoa on sekin, että muuttomatka ei linnuilla aina taitu siivin. Esimerkiksi emu lähtee muuttomatkalle kävellen. Se taivaltaa 500:kin kilometriä pitkin Australiaa. Päivämatkaa kertyy vahvoilla jaloilla ainakin 25 km. 

On myös lintuja, jotka muuttavat alle kilometrin. 

Ja kuka voisi olla vaikuttumatta huippumatkaaja lapintiirasta, joka lentää edestakaisin navalta navalle. Matkaa on, tuulivirtausten mukaan, 40 000 - 72 000 km.

Kun vielä ajattelee tämän linnun pitkää elinikää 

(25-30 vuotta), yksittäinen lapintiira saattaa elämänsä aikana lentää yli miljoona kilometriä. 

Kalasääski, jota olen naiivisti kuvitellut hyvin pohjoismaalaiseksi, jopa nimenomaan suomalaiseksi linnuksi, onkin kuulemma laajimmalle levinnyt petolintu maailmassa.

      Muutama vuosi sittten oli nettiseuranta ja pävälehtien säännöllinen raportointi "reppuselkäisen" Aino-sääsken kevätmuutosta Suomeen. Sen tarkoitus oli päästä  omalle synnyinseudulleen Vanajavedelle. 

Muistan huolestuneeni, kun kerrottiin, että aina vain Aino kalastelee Karpaateilla eikä jo jatka matkaansa. Mutkitellen se viimein saapui - myöhästyneenä pesintää ajatellen. Niin pesäpaikat kuin kaikki sulhasetkin oli jo varattu, Kainuuta ja Itä-Karjalaa myöten. Tämän tyyppisistä nuorten lintujen opintomatkoista Maynznkin kirja kertoo. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Ja oppihan Ainokin kolmannella muutollaan lentämään ajoissa ja melkein luotisuoraa päämääräänsä.