RINNAKKAISTODELLISUUS

 

(jouluvieras 2020)

Uskomus: Rottia ei voi olla siisteillä ja kunnollisilla asuinalueilla.

Väärin. Rottia on kaikkialla, missä ihmisiäkin.  

Uskomus: Rottia ei ole, jos mitään ei näy eikä kuulu.

Väärin. Rotat eivät niin vain anna näkyä ja kuulua itsestään. 

Uskomus: Yhden rotan ilmaantuminen on vain kiusallinen erikoistapaus.

Väärin. Rotta kuuluu johonkin joukko-osastoon. 

Uskomus: Rotta ei käy pyydykseen.

Väärin / oikein. Ainakin tiedustelijarotta voi erehtyä. Onhan esim. maapähkinävoi meille monelle muullekin vastustamaton herkku. 

Kun olin lapsi, totuin hiiriin, niitä saattoi vilahtaa keittiössä, komeroissa, puuliiterissä ja autotallissa. Killeri oli aina viritettynä tiskialtaan alla kaapissa. Rotan näin, kun apulainen kerran pinkaisi yhtäkkiä juoksuun ja lähti koivuhalko kädessään huutaen ajamaan takaa isoa rotan rötkälettä pitkin pappilan saleja. Toinen rotta teki yllättäen uhkaavan valehyökkäyksen äitiä kohti maakellarin pimeästä nurkasta juureslaarin takaa; sen kerran jälkeen en enää ikinä astunut jalallani siihen hornan loukkoon. 

Moni meistä sanoo olevansa luonnon ystävä, mutta ah, mitä 'luonnolla' tarkoitetaan? Mahtavia erämaita vaellusreitteineen? Järvenrannan kauneutta heleänä kesäpäivänä? Puutarhoja, joista voi poimia omia luomuviljeltyjä tomaatteja ruokapöytään? Lintusia, nalleja, pupujussikoita? Oh, kuinka vieraantunut olen itsekin ajasta, jolloin seurasin voileipää syödessäni kissaa maiskuttamassa lattialla nautinnollisesti vastapyydetyn hiiren pääkoppaa. Tai kun kävin pensaassa tarkkailemassa siilen maatumisprosessia. Ja katselin synnyttävää sikaa. 

Luonto - sanotaan nyt vaikka rottien olemassaolo - on kuin salattu rinnakkaistodellisuus, joka ennemmin kielletään kuin myönnetään, koska se ei sovi siihen miellyttävyyksien ja "puhtauden" mielikuvaan, jota luonnosta luodaan. Huomasin tämän esim. ollessani sairaalassa lasta saamassa. Kävin yöllä vauvalassa hakemassa nyyttini imetykseen, kun näin pitkän ikkunarivistön takana ulkona hyvää vauhtia perähäntää ravaavan rottakomppanian. Kun kerroin näkemästäni hoitajalle, hän loi minuun pitkän mietteliään katseen. "Onkohan tuo äiti menossa raskauspsykoosiin?" luki ajatuskuplassa. 

Hämäläinen maanviljelijä sen sijaan kertoi muutama vuosi sitten jouluaatosta, jolloin hän oli kiikkustuolissa seurannut, kuinka rotta kävi kähveltämässä punaisen jouluomenan piirongin päältä. Turku oli juuri julistanut joulurauhan. 

Kirjallisuuden rotta-kuvauksista hypähtää mieleeni ainakin kolme. Joel Lehtonen, John Bailey, George Orwell. 

        Baileyn ja Iris Murdochin boheemissa maaseututalossa ei kovasti keskitytty siivoamiseen ja remppaamiseen, joten ei ollut mitkään yllätys, että täysin yllättäen heitä kohtasi vintillä näky valtavasta rottajoukosta, joka kiiltäen ja kuhisten täytti koko lattiapinta-alan. (John Bailey, Elegia Irikselle, 1999, suom.2001.)

        Myös Joel Lehtonen kertoo rotta-ylläristä kirjassaan Lintukoto (1929). Kun hän keväällä jäiden lähdettyä riensi vaimonsa kanssa kauniiseen saareensa Vanajavedellä, tuvassa heitä kohtasi hävityksen kauhistus. Rotat olivat riehuneet torpassa niin, että kaikki mahdollinen oli tuhottu. 

        George Orwellin hyytävän tulevaisuusfiktion Vuonna 1984 (1949) lopussa on infernaalista rottakauhua. Ns. Rakkauden ministeriö rankaisee väärin eli toisinajattelevia kansalaisia ja kiduttaa näitä kuulusteluissa erityisen yksilöllisin keinoin. Onhan lähes joka ihmisellä jokin perusinho tai fobia. Sen tietämistä ministeriö hyödyntää. Romaanin päähenkilöllä on rottafobia. Niinpä hänet pannaan tutustumaan rottiin hyvin, hyvin, ärimmäisen läheltä. 

Nykyjulkaisuja vanhemmissa ja klassisessa lastenkirjallisuudessa rotta sen sijaan on älykäs veijarihahmo, josta on loppujen lopuksi enemmän iloa ja naurun  aihetta kuin riesaa.