HYGIENIAA

Vielä pari viikkoa sitten saimme lehdissä ja uutisissa jatkuvaa tietoiskua käsihygienian välttämättömyydestä. Ihan hämmästytti, että vuonna 2020 pitää kansaa opettaa käsien pesemisessä, saippuoinnissa, huuhtomisessa ja kuivaamisessa, ja että jokaisella tulee olla oma pyyhe. Sekä että pyyhkeitä pitää vaihtaa puhtaisiin.

Tästä perustavanlaatuisesta puhtauskasvatuksesta tuli heti mieleeni kätilö Bertta Valtonen, jonka mainio elämäkerta 'Kätilönä Karjalassa ja vähän muuallakin' ilmestyi vuonna 1977. Siinä tämä tarmokas ja eloisa kätilö kertoo hersyvän hauskasti työstään ja tapaamistaan ihmisistä mm. Laatokalla, Äänislinnassa ja lopulta Muhoksellakin. Hänen suorat ja kekseliäätkin keinonsa opettaa puhtautta, ehkäisyä, hoitaa synnyttänyttä, ja koettaa päästää ihmisiä näitten taikauskosta, tuo mieleen sairaanhoitajien työn Afrikan takapajuisimmilla mailla.
Petroskoissa Bertta ryhtyy rakennuttamaan ihmisille huusseja ja opettaa niissä asiointia. Hänen on itse näytettävä, miten reiälle istutaan ja käsissä pehmitetyllä paperilla pyyhitään takapuoli tarpeenteon jälkeen.

Käymäläkulttuurin asiaa yritti jo 1700-luvulla edistää Suomenlinnassa linnoitustöiden johtaja, sotamarsalkka, kreivi Augustin Ehrensvärd (1710-1772), joka "aina kantoi huolta alaistensa oloista". Hänkin rakennutti huusseja sivummalle rakennuksista. Rahvashan oli tottunut paskomaan pitkin pihaa.

Arkeologi-seuran painamattomista lähteistä luin, miten huussi on suomalaisen pihapiirin nuorimpia tulokkaita. Yhä 1930-luvulla (jolloin Bertta Valtonenkin oli Karjalassa), maassamme oli alueita Itä- ja Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla, joilla huussit olivat harvinaisia. Kuusamon korkeudella käymälöitä ei ollut lainkaan. Maaseudulla oli tärkeää saada oma lanta omalle pellolle maata rikastuttamaan, ei siis ollut tarvetta huusseille. Kakkahädän tullessa käytiin kyykkimässä pellon reunassa, pihamaalle kaivetuilla kuopilla, tunkiolla, riu'ulla, navetassa tai tallissa. Miehet, lapset ja vanhukset virtsasivat porraspäässä, naiset kävivät navetassa.
        Länsirannikon säätyläiskoteihin ja pappiloihin rakennettiin 1700-luvulta alkaen 'salaiseksi huoneeksi' nimettyjä käymälöitä eteisen perälle. Läheskään aina niissä ei kuitenkaan käyty, vaan viileää tilaa käytettiin ruokakomerona. Vasta 1800-luvun loppupuolelta käymälät yleistyivät. Käyttöönotossa oli kuitenkin suuria alueellisia ja sosiaalisten luokkien välisiä eroja.
        Helsingissä ensimmäisiä vesiklosetteja rakennettiin samaan aikaan, kun muualla Suomessa vasta opeteltiin käymään ulkohuussissa. Suomen ihka ensimmäinen vesiklosetti hankittiin Suomen Pankkiin 1883.

Arkeologisesta näkökulmasta käymälöistä on verraten niukasti tietoa. - Mietinkin, tuleeko kaunokirjallisuudesta mieleeni yhtään käymälässä/vessassa käynnin kuvausta tai tuosta tärkeästä pikku paikasta kertomista. Ainoa, joka tupsahtaa, on Ingmar Bergmanin muistelmateoksessa Laterna magica (1987) kerrottu tieto, että Dramatenin johtajana Bergman vaati teatterin joka kerrokseen, lähelle itseään, vessat, sillä hän kärsi suolisto-ongelmista, minkä vuoksi hänen oli välillä montakin kertaa päivässä päästävä siinä silmänräpäyksessä pöntölle.