Totean usein, että kirjoittaminen ei ole matonkutomista. Rivejä ei voi paukuttaa mekaanisesti missä mielentilassa ja elämäntilanteessa tahansa. Joku, ehkä monikin, on eri mieltä. Joidenkin mielestä kirjoittaminen on työtä siinä kuin tiskaaminen ja ojankaivuu. Antaa mennä vaan, niin tinki täyttyy.
Saattaa olla, ja olen siitä kuullutkin, että kirjoittamiseen voi myös suhtautua kuin pakopaikkaan silloin, kun elämä ei ole helppoa. Tällainen kyky ajatustoimien lokerointiin, jonkinlainen dissosiointi, on varmasti käytännöllistä. Ihminen käy ja tuottaa kuin kone, elämäntilanteestaan irrallisena.
Minusta taas yksityiselämän, so. perhesuhteiden,on oltava riittävässä määrin kunnossa, jotta voi kirjoittaa. Samasta psyykestä kapasiteetit revitään.
Kirjoittamattomuus kirjailijalla on näennäistä. Hän ei ehkä julkaise, mutta kyllä hän silti mielessään kirjoittaa, koska mihin hän pääsisi ajattelustaan, näkemisestään, kuulemisestaan, muistamisestaan ja havainnoinnistaan.
Kirjoittavalla ei myöskään ole työn ja vapaa-ajan eroa niin kuin niillä, jotka käyvät työssä. Kirjoittamisen 'työ' on paitsi ponnistusta ja vaivaa, myös ja nimenomaan sitä mielihyvää, mitä muut hakevat lomasta ja toimettomuudesta.
Joskus "loma", se tyhjä aika, jolloin odottaa taas veden nousevan kaivoon ja uuden työn alkavan, on pelkkää levottomuutta ja stressiä.
Peruspelkona kirjailijoilla varmaankin on, että vesi ei joskus enää nousekaan. Kaivo on kuivunut? Jokunen rohkea kirjailija on tuosta luovuuden katoamisen surusta kertonutkin. Sellaisesta kuuleminen on kuin lukisi kuvausta kuolemaan johtavasta taudista, joka voi iskeä kehen tahansa meistä.
Toisaalta kirjailijan kirjoittaminen ei ole mielekästä ellei hän julkaise. Kirjailija ei kirjoita pöytälaatikkoon. Julkaiseminen on kirjailijuuden toteutumista sekä vapautumista siitä, mitä on kirjoittanut. Voimien latautumista uuteen. Uuden kirjoitustyön aloittaminen, itse kirjoittaminen, antaa taas tunteen olemassaolosta ja sen oikeutuksesta.
Uskoisin että kaikki syyt julkaisemattomuuteen ovat kipeitä. Suhde kustantajaan on saattanut katketa mitä banaaleimmista ja tylyimmistä syistä. Ekonomit täyttävät kustantamot entisten kulttuuripartojen sijaan. Ehkä kirjailija ei tuo tarpeeksi rahaa taloon (laskelmointiosasto), ehkä hänen pärstäkertoimensa ei henkilövaihdosten jälkeen enää miellytäkään (henkilökemian osasto), ehkä hän on ollut liian pitkään poissa tehdäkseen enää come backia (hautausosasto). Tai voi olla, että kirjailija on saanut yhden yllättävän, kertakaikkiselta tuntuneen iskun silmiensä väliin eikä pääse siitä enää jaloilleen. Isku on ollut kohtuuton, ja hän reagoi siihen kohtuuttomasti. Jotkut ovat taistelijoita, jotkut vetäytyvät. On hämmästyttävää, että vahvaksi mielletty voi vetäytyä, mutta hiirulainen ryhtyy taistoon.
Joskus kestää kauan kuten hermoradan parantuminen, että kirjailija on taas niin voimissaan, että uskaltautuu käsikirjoituksineen kehään.
Näissä traumoissa eivät auta terapeutt, hyväntahtoiset ystävät eivätkä lääkkeet tai reippailu. Vain kirjoittaminen auttaa.
Kuuntelin talvella FST:ltä runoilija Tua Forsströmin verkkaisen, hyvää tekevän haastattelun. Hänen punnitut mietteensä osuvat lohdullisesti yksiin omien ajatusteni kanssa. Siitä, pystyykö kirjailija aina kirjoittamaan, Forsström sanoi, että kirjoittamiselle hyvätkin puitteet, rauha, kuri ja järjestys eivät auta silloin, kun on isoja vaikeuksia ja elämänmuutoksia. "On aikoja, jolloin eläminen imee ihmisestä kaiken. Työntekoon tarvittavaa ylimääräistä energiaa ei ole", ja että "vie valtavasti voimia hoitaa jotakin/joitakin ihmissuhteita parhaalla mahdollisella tavalla".
Okoon kirjoittaminen ja luovuus aivan olennaisinkin osa ihmistä, niin, kuten Forsström toteaa: "Elämä ja ihmiset ovat tärkeämpiä kuin taide".
Viime sunnuntain (22.9.) HeSa:n haastattelussa kirjailija Monica Fagerhom puolestaan kertoo vaikeista vaiheistaan löytää tasapaino yksinäisen työn ja ihmisille ja elämän arkipäivälle avautumisen kanssa. Vuosien myötä hän on ymmärtänyt, miten paljon elämässä on muutakin kuin kirjoittaminen. "Tottakai minusta on hienoa, että kirjani valmistuu ja pääsen puhumaan siitä, mutta nykyään näen maailmassa muutakin kuin kirjailijuuteni."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti