 |
Musiikkitalon viime perjantainen konsertti (Helsingin juhlaviikot/HKO) sai sunnuntaisessa (20.8.) Helsingin Sanomissa ylistävän arvostelun: "Mahlerin Maan laulu oli järisyttävä kokemus". Mahler piti vähän ennen kuolemaansa säveltämäänsä teosta omakohtaisimpana. Siinä vuodenajat kulkevat käänteisessä järjestyksessä ja elämä vilisee silmien ohi, kunnes on aika päästää irti ja hyväksyä kuolema.
Arvostelua lukiessani muistin, että olen itsekin kauan sitten kirjoittanut runon nimeltä Maan laulu. En tuntenut Mahlerin laulua, enkä ajatellut kirjoittaessani kuolemaa. Lämpimän, "korkeimman kesän" tunnelmat toivat säkeet mieleeni. Tunsin, että pian kesä kääntyy.
Samaa ilmaisua käytti Merete Mazzarella kirjoituskokoelmassaan Kun kesä kääntyy (2000). Mazzarella siteeraa Hans Ruinia:
"Yksi kesän viikoista on aivan omanlaisensa. Se on heinäkuun puolenvälin viikko. Silloin kesä kääntyy akselinsa ympäri. Silloin kaikki muuttuu muutamassa päivässä."
Maan laulu
Maan laulua vie lämmin tuuli yli pellon metsään,
niitylle, ja radan varteen, missä kivitaskulla on pesä
murtuneessa portaassa.
Puitten alla huminoi
rauhoittava laulu peuran nisistä, joita vasa
hapaoiden imee,
maan säveliä helähtelee oksilta
metisinä terttuina, ja
niitä kiirii yli kuuman mullan metsään.
Metsän luolassa
kuuntelevat yhteen painautuneet karvakerät hyräilyä,
pelästyttämättömästi käy hyvä ääni juuri auenneissa
korvissa.
Läpi heinän ja marunan, katkuisten pietaryrttien ja
ratakiskojen
pyyhkii laulu kaipaavana, etsivänä.
Löydettyään kivitaskun, se jää portaan halkeamaan
niin kuin varovainen kosketus.
Eikä siinä kaikki. Maa laulaa tuolla kukkulallakin;
sen syvä humina käy juuri tässä, mihin heittäydyin,
käsi, poski maata vasten, ensin itkinkin.
(Ison kiven juureen, Tammi 2001.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti