HÄMÄHÄKKI

 

(Gösta Diehl, Hämähäkinverkkoja, 1955)

HÄMÄHÄKIN  HYRÄILY

Jousi, seitti, kieli,

kaunista ja täsmällistä

liikkeen geometriaa. Keveästi

vedän skaalat,

kaikki duurit seittikuvioon.

Aloin päivän aikaisin,

hm hmmm ja heh heh hee,

saan aikaan luonnoksen

täydellisen, matemaattisen.

Vaan sivuun astun niin kuin mestari

kärsivällinen,

kun joku perehtymätön

kuitenkin

lumoutuu

ja erehtyy

sisään hienoon sävellykseeni. 

Hämähäkki on yksi suuresti ihailemistani ammattilaisista. Mikä arkkitehtuurin nero! Tämä salaperäinen, yleensä piilossa pysyttelevä eläin kiehtoi minua jo lapsena, kun katselin kesäisessä metsässä aamukasteessa kimaltelevaa kanervikkoa, jonka ylle oli pingotettu harmaanvalkoisten verkkojen kattama suurensuuri "teltta-alue". Myös huusissa katon nurkassa oli nähtävillä taitavasti kudottu verkko, jonka seittiin jokin hyönteinen silloin tällöin sotkeutui, mutta jonka hämähäkki nopeasti hoiteli ja taas pikapikaa korjasi verkon tiptop kuntoon.  

       Nykyisinkin vilkaisen hyväksyvästi ruskeahousuista varastohämähäkkiä, kun näen sen tarmokkaasti ja kiireisesti juoksevan pitkin lattialistaa töihinsä. Nimitän sitä talonmieheksi. Se siivoaa huushollin kaikenmaailman sokeritoukista yms.

Tunnen yhä lämmintä iloa, että satuin vuonna 1995 astelemaan Helsingissä Kasarmikatua ja poikkesin Rakennustaiteen museoon (nyk. Arkkitehtuurimuseo), jossa oli meneillään näyttely Eläinten arkkitehtuuri. Mikä silmiä, sydäntä, järkeä ja luovuutta avaava näyttely! Olin aivan haltioissani ja seuraavat päivät tutkiskelin tarkkaan näyttelystä ostamaani kirjaa. 

    

Myös hämähäkeistä puhuttiin.

Sain tietää Stuttgartin yliopiston keveiden jännitettyjen rakenteiden laitoksen tutkimuksista, joissa on paljastanut hämähäkkien kymmenien miljoonien vuosien aikana kehittämien rakennelmien ällistyttävä monimuotoisuus ja logiikka. Kun meidän omat rakenteemme ovat keventyneet, ne ovat alkaneet muistuttaa hämähäkkien rakennelmien yksityiskohtia. 

(Saksan paviljonki, Expo '67, Montreal sekä hmähäkin verkko.)

 

Kesämökin kanervikossa ja huusissa olleet verkkonsa hämähäkit uusivat päivittäin, ja saattoivat esimerkiksi popsia vanhan verkon suuhunsa saadakseen mukavasti aminohappoa uuteen työhönsä. Hämähäkin ruuansulatus taitaa olla omaa luokkaansa - kuten kaikki Luojan suunnittelemassa ihmeellisessä luonnosssa - sillä ihmisestä tuntuu hurjalta, että joku syö seittiä, joka on - ainoastaan 0,00003 mm:n paksuisena - viisi kertaa vahvempaa kuin samanpaksuinen teräs. 

  Madagaskarin hämähäkin kehräämä, kuulakärkikynän paksuinen seittiköysi pysäyttäisi kuulemma lujuuslaskelmien mukaan Boeing 747:n lennosta. Seitti on myös vahvempaa kuin luotiliiveihin kehitetty materiaali kevlari. Sitä voi venyttää 30 metriä sen katkeamatta. 

Ilmankos silkkiteollisuus joskus kiinnostui hämähäkin seitin hyödyntämisestä, mutta ei, hämähäkit pitäytyvät omaan maailmaansa ja sulkevat ovensa kaikenmaailman kauppamiehiltä ja tuotannon suunnittelijoilta. Intian valtamerellä ja eteläisellä Tyynellämerellä tosin kalastajat ovat käyttäneet keräämiään seittejä kalaverkoissa 

 

Kirjailijana minua on joskus hyväntahtoisesti moitiskeltu siitä, että kirjoitan "liikaa" luonnosta. No, eläinten arkkitehtuuri nyt tietysti on osaltaan antanut vettä myllyyn. Virikkeet kuitenkin ovat sellaisia, että ne eivät toteudu 1:1, vaan ennemminkin laukaisevat assosiaatiot ja helähtävät monissa eri elämäntunteen tai elämänilon kielissä. Jo ennen näyttelyn näkemistä olin kirjoittanut aikaisemmin julkaistussa saturomaanissani Kultaraha nurkan alla hämähäkeistä.

" --

    Sulevi nauroi: - Sinulta tulee juttua kuin tuota sukkaa, Lyytikkä. Sinä kehräät minulle satuja kuin hämähäkki seittiään.

    - Vai hämähäkki, Lyytikkä mutisi epäillen. - Tulepas joskus katsomaan, millaisia rukkeja tällä mäellä iltaisin pyörii, niin tiedät, millaista on hämähäkkien työ. Yksikin suurimmista kutojistani on tehnyt sellaisen verkon, että siihen pysähtyy kaikki hämärässä lentävä ikävä ja kaipaus. Minä aina aamuisin tyhjennän sen ensimmäiseksi ja hautaan tuonne kukkaketoon - tai joskus muurahaisten pesään. En tiedä, mitä tekisin ilman pikku punojiani, nytkin siellä yksi ilokseni virittää kultaista verkkoa ikkunaan. Kun sitä katson, valo pyörii tuvassani kuin auringon ratas. En minä sellaiseen kudontaan itse pysty, ei se ole kolmella kädellä mahdollista."