SELVITYS MATKA-APURAHASTA

                                                       SELVITYS  MATKA-APURAHASTA



Mutta nyt kirjailija on saanut matka-apurahan ja hänen on tehtävä siitä
selvitys.

Täytetty kettu soittaa ns. taitelijakaupungissa ulkomailla.

              Koska hän jo aikaisemmin, hakiessaan apurahaa, teki selvityksen matkalipuista ja kuukausivuokrasta sekä arvion leivän, veden, tiskiaineen, juuston, keitettävien perunoitten, tomaattien, kahvijauheen, halvan viinin, mehun, sokerin, sitruunan, makaronin, sipulin, vessapaperin, vadelmahillon, margariinin, korppujen sekä ehkä joittenkin säilykepurkkien ja kananmunien kustannuksista, hänen on nyt kerrottava jotakin uutta.
               Kirjailijan on aina kerrottava jotakin uutta. Muuten häntä ei uskota.
                Kirjailija istuu ja miettii ja selaa itseään. Hän kirjoittaa:

Olen nukkunut. En keksi muuta selitystä sille, että kalliit päiväni ovat kadotessaan muuttuneet uniksi. Saman olen pannut merkille täällä kotimaassa. En pysty todistamaan, että olisin elänyt kaikki matkapäiväni, vaikka ne minulle niin ystävällisesti suotiin.
                  Koko ajan mietin vain, mihin voisin painaa pääni, minkä varaan sen laskisin. Korvalliseni on täynnä muistoja tyynyistä.
                   Jos jaamme Euroopan tyynyt kahteen pääluokkaan mätästyynyt ja kivityynyt, voin sanoa että matkustin mätästyynyjen alueella. Jätin hetkeksi kotimaani litteät, polyestertäytteiset kivet, kiitos matka-apuarhani!
                   Uskon matkani onnistuneen juuri siksi, että minulla oli tilaisuus tutustua mätästyynyihin. Hyvän päänalusen tulee mielestäni olla raskaanpehmeä höyhenten kylläisyys, ei pesunkestävä kivi.
                    Tyynyä on voitava moukaroida ja puskea, sen untuviin ja sulkiin on otsan saatava painua kuin kyltymättömään hellyyteen. Sellainen on tyynyn oltava: suuri uskottu.
                     Mätästyynyt ja suurenmoiset, vielä kookkaammat mätäspaasityynyt, joista minulla myös oli tilaisuus nauttia - kiitos apurahani! - ottivat kaiken kovettumatta vastaan, vain kerrostuen ja hyökyen, paikallaan kuin meri, jossa aallot eivät etene vaikka siltä näyttää, vaan ainoastaan nousevat ja vaipuvat, kuten unetkin, omasta syvyydestään. Niitten harjalla velloin levossa tai ruumis ja sielu hiessä.
                   
                     Sellaista produktiivisuutta on tietysti hankala arvioida sieltä kuivalta maalta virastopöydän takaa, enkä itse asiassa ole tallettanut muita tositteita kuin jo anomuksessani mainitut huoneenvuokran kuitit.
                   
                     Kiitän kuitenkin paitsi tyynyistä myös aamuista, joihin apurahan turvin aina hämmästyneenä heräsin.
                     Kuuntelin makuulta kellojen kuminaa ja vieraskielistä puhetta tieltä. Ajattelin: he ovat ihmisiä, jotka ovat tottuneet siihen, että puolet sängystä menee tyynyyn. Siellä he juttelevat seisahtuneena hiekkatielle, kädet verkkokasseja roikottaen, ja minä makaan täällä katon alla vuoteessa pää mätäspaadella.
                       Minusta on aina ollut ihmeellisen hyvä saada olla katon alla. Tiedänhän kuuluvani ulos. Mutta nyt sain illasta aamuun maata suojassa höyhenissä, kiitos matka-apurahani!
                     
                        Kiitollisin tuntein ajattelen myös matkaan väistämättä sisältyviä iltoja.
                        Kun tamminkaiset lensivät kuuluvasti pöristen sähkölankojen yli vasten persikanväristä iltataivasta, ja Tonavaa halkovalta saarelta kuului luostarin iltakellojen soitto, ulkomaalaiset silmäni täyttyivät selittämättömyyden kyynelistä.

                         Kukaan ei kuitenkaan koskaan nähnyt minua työn ääressä. Pyydettäessä en voi saada todistajanlausuntoja selvitykseeni apurahan perustellusta käytöstä.
                         En tuntenut ketään. En tunne ketään.
                         Katselen kohtaamiani ihmisiä vain sieluni silmin tässä kirjoituspöytäni ääressä. Puun alle joen rannalle istun myös vasta täällä kotimaassa ja kirjoitan, miten vesi virtaa salavien ohi majesteettisen tyynenä ja äänettömänä, mutta pinnan alla vahvana kuin juna. Kiitos apurahani (ostos: uimapuku), koetin uida, ja sain elää virtaan hukkumisvaaran kauhistuttavan, mutta tässä kirjoituspöydän ääressä jo hyödyllisen ja innoittavan kokemuksen. Käteni haparoi kynää päästäkseni kertomaan siitä. Kirjoitan, ellen painu pinnan alle. Eläydyn, ellen huku. Ponnistelen, kellun - kiitos matka-apuarahani!

Duna kaunoinen