perjantai 18. toukokuuta 2018

IHMISTÄ TUNTEMASSA



Juhani Mattila,

NÖYRYYTYS,

Arvokkuuden kokemuksen
menettämisestä ja
uudelleen löytämisestä.
Kirjapaja 2017.


Kavahdan populaaripsykologisia kirjoja, joita ovat kirjoittaneet kaikenkarvaiset terapeutit ja humanistit. Niitten mustavalkoisuus ja valmis asenteellisuus tekee lukemisesta ahdistusta ja levottomuutta herättävää ja pahimmillaan nostattaa syyllisyyden ja voimattoman epäluottamuksen tunteita niin perhe-elämää kuin kaikkea sosiaalista kanssakäymistä kohtaan.
       Sattumalta käsiini sattunut Juhani Mattilan kirja on kuitenkin aivan toista maata.
Kokeneen lääkärin rauhallisuudella Mattila käärii auki erilaisia elämän sideharsotukkoja ja tarkastelee alta paljastuneita haavoja, märkiviäkin, ammatillisella tyyneydellä ja ystävällisyydellä. Hän menee juuri sinne, missä kipu on, mutta 'potilas' (=lukija) on sittenkin vain helpottunut päästyään asiantunteviin ja osaaviin käsiin. Kiinnostuneena ja luottavaisena hän kuuntelee lääkärin sanoja ja tuntee olonsa keventyneeksi ja kiitolliseksi. Nyt puhutaan vaikeista asioista ymmärtäväisesti ja tuomitsematta.
       Juhani Mattilalla on takanaan monikymmenvuotinen ura psykiatrina ja psykoterapeuttina. Pelkkä pitkä työura ja potilaiden virta ei kuitenkaan sinällään vielä kerro mitään ammattiauttajasta. Teoreettisen oppineisuuden lisäksi hyvällä lääkärillä on viisautta, totunnaisuuksista vapaata kriittistä ajattelukykyä, ja lämmintä myötätuntoa. Hän elää elävässä elämässä silmät ja korvat avoinna. On hieno asia, että Mattila on myös julkaissut kirjoja käsittelemistään syvästi inhimillisistä aiheista. Niin lukijakin pääsee ikään kuin hänen vastaanotolleen.
Ahmin nöyryytyksistä kertovaa - vapauttavaa - kirjaa niin kotona kuin metromatkoilla. Juuri ennen nukkumaan menoa päätin olla lukematta, sillä helppolukuinen mutta sisällöltään tavattoman rikas teksti aktivoi kovasti ajatuksia, ei pian uni tule silmään. Mieleeni nousee lukiessa tulvimalla muistoja sekä omasta että tuntemieni ihmisten elämästä. Säälin tai itsesäälin sijasta huomaan tarkastelevani valtaosaa mietteistäni kiinnostuksella, tekisi mieli sanoa kunnioituksella ja lempeydellä.
        Uutta oivallusta tarjoavasti Mattila esimerkiksi avaa käsitettä itsetunto. On tullut tavaksi puhua vahvasta tai heikosta itsetunnosta. Mutta asiaa voi ajatella myös toisin. Vahvan tai heikon sijaan itsetunto olisikin reagoimaton tai herkkä. Jännittäminen esimerkiksi ei tarkoittaisi huonoa vaan pikemminkin herkkää itsetuntoa. "Jos itsetunnon reagoivuus loppuu ja jumittuu johonkin asentoon, joko ylös ylemmyyteen tai alas alemmuuteen, tarkoittaa se koko tunne-elämän jähmettymistä. Ihminen saa vakautta mutta luopuu samalla aidosta ja elävästä itsestään.
       Joidenkin ihanteiden mukaan ihmisen pitäisi olla ainakin ulospäin vakaa; hänen mielialansa pitäisi pysyä tasaisen leppoisana ja tyytyväisenä riippumatta olosuhteista. Se ei kuitenkaan voi olla tavoiteltava normi, joka sopisi kaikille. Tällainen hyvä itsetunto saattaa olla merkki tunneherkkyyden puutteesta ja joustamattomuudesta. - - Vakauden vastakohta ei siis ole epävakaus, vaan herkkyys."
      Häpeä, shokki, lamaannus, raivo, pettymykset, suru, pelot, varautuneisuus - monenlaista "tulikärpästä" pyörii nöyryytysten ympärillä. Ne kaikki on syytä tehdä näkyviksi, kohdistaa niihin ajattelun ja keskustelun valoa. Ei ole syytä peitellä mennyttä. Usein puhutaan reipastelevaan tai patistelevaan sävyyn vain "eteenpäin katsomisesta". Ei ole mitään "eteenpäitä", jos takana on paljon haavoittavaa sotkua. Samoin "positiivista ajattelua" ei synny tyhjästä, jos kielteistä ei ole uskallettu tunnustaa. "Tikulla silmään, joka vanhoja muistaa" on sekin mielestäni mitä typerin sananparsi - varsinkin jos jotakuta on satuttavasti jo sohaistu jollakin "tikulla". Asiat eivät vanhene unohtamalla.
      Kirjallisena ihmisenä bongasin tietysti kiinnostuneena myös Mattilan viittaukset kaunokirjallisuuden henkilöihin. Esimerkkejä hän löysi venäläisistä klassikoista. Kirjoittaessaan siitä, miten ihminen ei ole itselleen kylliksi, vaan tarvitsee toimivan vuorovaikutuksen, vaikka olisi sosiaalisesti yksin - olkoot nämä muut vaikka mukana mielikuvissa ja muistoissa, Mattila ottaa esimerkin Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta: "Samalla tavalla kuin nöyryytykset liittyvät ihmissuhteiden karikoihin tapahtuu nöyryytyksistä toipuminenkin suhteessa johonkin itsen ulkopuoliseen toiseen. Dostojevskin perusajatus Rikos ja rangaistus-romaanissa oli se, että ihminen ei voi yksistään löytää itseään. Tunteittensa ylä- ja ulkopuolelle ajautuneelle Raskolnikoville se tärkein toinen ihminen oli Sonja."
     Tässä tärkeässä kirjassa on paljon näkökulmia raskaan kokemuksen käsittelyyn ja oman arvokkuuden ja voimavarojen uudelleen löytämiseen. Se kuvaa näitä tapahtumia niin yksittäisen ihmisen elämässä kuin yhteiskunnassakin. Mattilan terävyys on vapauttavaa ja hänen älykkyytensä lämmintä.

   

2 kommenttia:

  1. Kiitos Maria kirjavinkistä, aion lukea .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ilman muuta, jos aihe kiinnostaa ja koskettaa. Rauhallinen asiallinen tietokirja.

      Poista