KÄRSIMYSKIRJOJA

     "Olen asunut Pohjois-Koreassa viisikymmentä vuotta.
Kuin puhuva automaatti,
Kuin ikeeseen kytketty mies.
Olen kirjoittanut nämä tarinat,
Jotka eivät ole versoneet lahjakkuudesta,
Vaan raivosta.
En ole kirjoittanut sulalla ja musteella,
Vaan omilla luillani ja verikyyneleilläni.

Tarinani ovat kuivia kuin erämaa,
Karuja kuin villi aro,
Säälittäviä kuin sairas mies,
Kömpelöitä kuin kivivasara.
Mutta rakas lukija,
Pyydän sinua: lue ne!"

                                      ('Bandi')    




Lähden viikon kuluttua häihin Etelä-Koreaan. Iltasanomat on viime päivinä raportoinut CNN:ää ja BBC:tä enemmän ydinsodan uhasta Pohjois-Korean ja USA:n välillä.
     Tuleeko Koreasta "Trumpin sota", onhan kaikilla muillakin Yhdysvaltain presidenteillä ollut "oma sotansa"?

Jollakin tavalla ja jossain vaiheessa - toivottavasti mahdollisimman pian - Pohjois-Korean hirmuvallan on kaaduttava. Ellei James Bond olisi satuhahmo, hänet olisi jo kauan sitten kannattanut lähettää Suuren Johtajan luo tekemään tehtävänsä.

Huomaan että hyllyyni on kertynyt pieni pohjoiskoreakirjasto. Olen iltaöisin lukenut näitä kirjoja, vaikka mitään rentouttavaa hyvänyön kirjallisuutta ne eivät olekaan.
Viimeisimpänä on nimimerkki Bandin kirjoittama Syytös. 7 kertomusta Pohjois-Koreasta (ranskan kielestä suomentanut Raija Porrasmaa, S&S 2017).
Kertomuskokoelman kerrotaan olevan salakuljetettu länteen Etelä-Korean kautta ja että sen kirjoittaja edelleen asuu Pohjois-Koreassa. Hämmästyttää, sillä kirjan esipuheessa kerrotaan yksityiskohtia kirjailijasta. Että hän kuuluu Korean kirjailijaliiton keskuskomiteaan. Että hän on syntynyt 1950 ja että hänen kirjallinen lahjakkuutensa pantiin merkille jo 1970-luvulla, jolloin hänen onnistui saada tekstejään julkaistuksi pohjoiskorealaisissa lehdissä. Luulisi powibun eli kansalaisia tarkkailevan ja pidättävän poliisin siis jo helposti päässeen hänen jäljilleen.
    Bandin 7 kertomusta ovat järkyttävää todistusta ihmisten kärsimyksestä. Kim-dynastian jumaluuteen perustuva totalitaristinen järjestelmä koskettaa mielivaltaisella julmuudellaan jokaista tavallista ihmistä.
Samoin loikkareiden tarinat saavat hartaasti toivomaan, että nuo uskaliaat ja uskomattoman sitkeät ihmiset selviäisivät ja saisivat ja jaksaisivat elää siinä vapaudessa tai "vapaudessa", johon ovat henkensä kaupalla paenneet.

Raskainta on ajatella, että tuota kaikkea, mistä lukee, tapahtuu edelleen ja tälläkin hetkellä.

Runsaslukuinen kirjallisuus juutalaisten kohtaloista toisessa maailmansodassa kertoo menneestä ajasta. Natsien keskitys- ja tuhoamisleirejä ei enää ole (kuin tyhjiä rakennuksia turistien katseltavaksi).
     Kärsimys ei maailmasta lopu. Aina on tullut - ja näyttää tulevan - uusia sotia ja terroritekoja, joista kirjoitetaan myös kirjoja, romaanejakin. Sitten jälkeenpäin, tai jopa omakohtaisen kokemuksen ulkopuolelta.

Unkarilaisen Imre Kertészin Kohtalottomuus (suom. Outi Hassi, Otava 2003) on yksi vaikuttavimmista ja erityisimmistä omaelämäkerrallisista keskitysleirien kuvauksista.
Ollessaan 14-vuotias ja matkalla töihin, Kertész joutui pidätetyksi ja kuljetetuksi Auschwitziin. Leirialueen siisteys, järjestys ja hiljaisuus teki häneen ensisilmäyksellä vaikutuksen, ja koska junavaunujen tyhjennys ja leiriin siirtyminen sujui tehokkaasti mutta rauhallisesti ja häiriöttä, hän ajatteli tulleensa hyvään paikkaan. Melkein samantien hän kuitenkin ihmetteli, miksi heitä saattamassa olevilla saksalaisilla vartijoilla oli mukanaan ruoskat. 

Miksi tällaisia kirjoja haluaa lukea?
    On tärkeää tietää, mitä on tapahtunut.
Mutta entä jos kuvattuja asioita tapahtuu yhä, myös juuri nyt, kuten Pohjois-Koreassa? Auttaako lukeminen heitä siellä?
    Auttaa edes niin, että tiedämme.
Emmekä mene esimerkiksi turistimatkalle Pohjois-Koreaan niin kauan kuin matkamme ei vähäisimmässäkään määrin hyödytä muuta kuin P-K:n propagandakoneistoa ja dynastian saaman valuutan karttumista.
    Suurvalta Kiina pelaa taidokkaasti monilla korteilla. Vaikka se on tuominnut Pohjois-Korean ohjuskokeet, sillä on kuitenkin aina ollut ja on ensiarvoisen tärkeä tukijan rooli maalle, napanuoraa ei ole katkaistu. Sopii myös panna merkille, että vuoden 2018 jalkapallon MM-kisoja isännöivä Venäjä teettää paraikaa stadionejaan pohjoiskorealaisilla orjilla.