AVAIMIA SATUUN

 

(kuva: Jiri Trnka)

Tulivat mieleen klassisten satujen kuvastot ja niitten tuttuus - tai paremminkin outous nykylapsille:

     Kuninkaat eivät ole enää yksinvaltiaita linnoissaan, ei ole sikopaimenia, kankureita, kirjureita, lakeijoita, mylläreitä, hovimarsalkoita, suutareita ja kruunupäisiä prinsessoja pyöreissä torneissaan. Prinssit eivät ratsasta yössä viitta hulmuten. 

- Pian harva taitaa ymmärtää, mitä ovat kupari- ja kultarahat, puhumatta tuluskukkaroista, sulkakynistä ja kirjekyyhkyistä. 

      Eivät ne olleet lapselle niin vain tuttuja ennenkään, lähes sata vuotta sitten. Mutta nuo taikasanat Olipa kerran... kyllä lennättävät lapsen ikään kuin sovitusti outoon sadun maailmaan. Jos hän kuunnellessaan jotain kysyy, aikuinen voi selittää. Lähes aina on kuitenkin parempi, ettei aikuinen oma-aloitteisesti ala turhaan selittää. Lumouksen on säilyttävä. Satu pärjää kyllä omillaan ja lapsi ymmärtää sen tavallaan. Vain oikea satu  kiehtoo. Se kertoo pinnan alla kenen tahansa - lapsenkin - tunteista ja ponnistuksista. 

 Klassisten satujen välkkeestä siirryn harmaaseen Hölmölän kylään, josta kertovia kokoelmia näkyy muutama korkealla pölyisessä kirjahyllystössäni. 

(Pirkko-Liisa Surojeginin kuvitusta: Hölmölän kylä)

    Hölmölä-jutut tuntuvat äkkiseltään supisuomalaisilta, mutta niitä on kerrottu pitkin Eurooppaa jo antiikin ajoista asti. Hölmölä nimeä tosin on  käytetty vain suomalaisessa kansanperinteessä. 

   Topelius kertoi Maamme-kirjassaan (1875), että Hölmölä sijaitsee Hämeessä. Missä siellä, sitä ei tarkennettu. 

Bemböleä Espoossa on myös pidetty Hölmölänä, samoin Sysmää Päijät-Hämeessä, ent. Itä- Hämeessä. 

  Martti Sirola julkaisi peräti viisi Sysmään sijoittuvaa sarjakuvakirjaa Hölmölästä 1970-luvun lopulla. 

Hölmöläisjuttujen kohdalla sain lapsuudessa nauttia alkuperäisimmästä ja parhaimmasta sadunkerronnan perinteestä eli ääneen kertomisesta, sillä isäni kertoi minulle ja vähän vanhemmalle veljelleni hölmöläisjuttuja aina saunassa, kun istuimme lauteilla. Muistan nauraneeni niille aivan kippurassa. Olin alle kouluikäinen ja ehkä senkin vuoksi oli riemastuttavaa huomata hoksaavansa, mikä juju jutuissa oli. Voi, että, ne hölmöläiset olivat tyhmiä! - Kun veljeni täytti 8 vuotta,hän kuitenkin kielsi minua enää tulemasta 'miesten saunaan'. Se oli niitten hauskojen lorujen loppu. 

Pirkko-Liisa Surojegin kuvitti ja osin toimittikin 2000-luvun taitteessa suurikokoisia satukokoelmia vanhoista suomalaisista saduista sekä myös Andersenin klassikoista. 

'

Katsellessani hauskoja kuvia Hölmölästä, mietin taas tosikkomaisesti, mahtavatko nykyajan lapset ymmärtää kaskenpolttoa, voin kirnuamista, myllynkiviä, riihessä puintia jne. Ei välttämättä tarvitse! Hölmölähän näyttää edelleen aika tutulta paikalta. Yllä oleva yleisnäkymä  kylästä on kuin lähiö metsän keskellä; 'Ukko akan töissä' on nykysuomeksi 'Isä vanhempainvapaalla', ja piirroksessa hölmöläläisten talkoista on kyse suomalaisten nykyisestäkin suosikkiharrastuksesta 'remppaamisesta'. 

Hölmölässä on aina meneillään työn touhu ja suuri innostus uusiin ideoihin.  Ideat  toteutetaan heti. Lopuksi - tai aika pian - kaikki menee tietysti mönkään, mutta silloin saapuu paikalle viisas Matti. (Kuin antiikin Deus ex machina.) Matti edustaa (lapsellekin) pelastavaa ja vastuullista, turvallista aikuista, joka taas panee asiat kohdalleen. Matti ei ole ylemmyydentuntoinen eikä vahingoniloinen. Mattikin on hyväntahtoinen, kuten koko Hölmölän väki. Siksi kaikki on Hölmölässä aina loppujen lopuksi hyvin ja jonkinlainen onnen ja viattomuuden aurinko paistaa sieltä kertojaan ja kuuntelijaan saakka.