tiistai 26. syyskuuta 2023

GOETHEN VAUHDISSA




Istuin pari viikkoa sitten laivassa Napolinlahdella ja mietin Johann Wolfgang von Goethen (1749-1832) sanomaksi väitettyä lausetta 'Nähdä Napoli ja kuolla'.
   Niinpä siinä, keskellä ikimuistoistaTyrrhenanmerta, otin ja tilasin puhelimeni selaimella suomalaisesta antikvariaatista kotiin odottamaan Goethen kuuluisan klassikon 

Italian matka päiväkirjoineen
Tagebuch der italienischen Reise,1886.
Tagebücher 1775-1809.
   Valikoiden suomentanut ja johdannon laatinut Sinikka Kallio.
Kustannusosakeyhtiö Taide, 2.painos 1999.  

(WilhelmTischbein, Goethe Rooman Campagnalla)


On aina antoisaa lukea teoksen johdanto, jos se on asiantuntevasti ja antaumuksellisesti kirjoitettu. Kääntäjä Sinikka Kallion selonteko onkin varsin seikkaperäinen ja selvittää Goethen, tuon "poikkeuksellisen runsaiden ja väsymättä viljeltyjen moninaisten luonnonlahjojen ilmentymän " elämää laajemminkin kuin vain Italian matkojen osalta. 

 Syyskuussa 1786 Goethe kiirehtii matkaan Karlsdbadista ( "aamulla kello 3, salaa") kohti Brennerin solaa ja Italiaa. 
Hän matkustaa aluksi inkognito, jottei suurmiehen maine ja tunnettuus rajoittaisi matkan elämyksiä ja seuraelämää. 
  Ensi hetkestä lähtien kaikkea havainnoidaan:  "a) sääsuhteita, b) leveysasteita, ilmastoa jne., c) kasveja, hedelmiä jne., d) vuoristoja ja kivilajeja, e) ihmisiä ja heidän olemustaan, ulkonäköään, vaatetustaan ja tapojaan. " Matkustavaisille annetaan mm. neuvo, että juomarahojen sijasta italialaisille kansanihmisille tuottaa enemmän iloa, jos heille lahjoittaa kirjavia riikinkukon sulkia. ("Tietenkin on selvää, että taitavasti sijoitellen".)

Sitten ollaan VeronassaVicenzassa, Padovassa... Venetsian kautta matka jatkuu Ferreraan,  CentoonBolognaan, Perugiaan, Folignoon - eivätkä näittenkään alueitten kuvaukset ole vähäpätöisiä - mutta viimein Goethe saavuttaa ROOMAN, matkansa todelliseen päämäärän. Ensimmäinen oleskelu siellä  kestää lokakuusta 1786 helmikuuhun 1787. 
    Roomaa kohti Goethe on kiiruhtanut postivaunuissa tai muissa ajopeleissä, vesiteitsekin, omasta mielestään tulista kiirettä pitäen. "Maa juoksee pois jalkojeni alta ja sammumaton intohimo ajaa minua eteenpäin!"
     Jo päästyään Brennerin solasta Veronaan, Goethe oli pitänyt "silmiään lähes kiinni", jotta hänen täysi hurmoksensa säilyisi Roomaan.    
    Roomaan astumista hän nimittää toiseksi syntymäkseen. 
    Goethe porhaltaa kuumeisen innostuksen vallassa ristiin rastiin kaupunkia, hän "kiitää", hän "rientää" ja "kiirehtii". 
   Niin hullunkuriselta kuin tämä hurmio nykyihmisestä voikin kuulostaa - mutta mikä tosiasiassa on ihastuttavaa ja arvokasta: kyky innostua - on samaan aikaan huomattava myös Goethen älykäs ja kaikkea tarkkaileva silmä.
Jo Veronassa hän näki epäkohtia: epäsiisteyttä ja mukavuuksien puuteen. " Esipihat, pylväskäytävät jne. ovat saastan peitossa. Kyllä kansa tarpeineen aina tiensä vainuaa. Rikkaat olkoot rikkaita, pystyttäkööt palatseja, jalosukuiset hallitkoot, mutta kun he rakentavat pylväskäytäviä ja esipihoja, niin kansa käyttää niitä omiin tarpeisiinsa, eikä sillä sen polttavampaa tarvetta ole kuin päästä mahdollisimman äkkiä eroon siitä mitä se mahdollisimman usein on sisäänsä ahtanut".  
  Roomassa hän kritisoi "uutta arkkitehtuuria", joka "pilaa todellista Roomaa".  
  Paavin rituaalinomaista koreografiaa Pietarinkirkon messussa Goethe katselee kunnioittavin, mutta  protestanttisin silmin.   

"Olkoon Rooma minun yliopistoni!" Goethe julisti, mutta kuten Sinikka Kallio kirjoittaa, kirjaa lukiessa näyttää, että se toisinaan oli hänelle, "isolle lapselle" miltei lastentarha: Kaikkea piti opetella A:sta Ö:hön: muovailla, piirtää mallin mukaan tai luonnon maisemissa, tehdä kipsivaloksia, uuttaa itse keräämistään aineista mustetussia, naputella malmivasaralla mineraalinäytteitä, seurata vierestä kotitekoisen pastan valmistusta, lähettää kotiin hienoja kahvilaatuja, poimia simpukat rannoilta, sienet kukkuloilta, ja tutkia intohimoisesti kasveja. 
Ensimmäisen Italian matkansa aikana Goethe kaikin poikkeuksellisten lahjojensa keinoin pyrki täyttämään oman itsensä syvimmät tavoitteet. Nykytkielisesti: Goethekin siis 'etsi itseään'. Runoilijaystävä Wieland totesikin lempeän ironisesti: "Überall durchschimmert das Ich" - kaiken lävitse hohtaa Minä. 

(Wilhelm Tischbein, Goethe huoneessaan Roomassa)
Goethe oli mitä ilmeisimmin niitä harvinaisia "tulivuori-ihmisiä", joitten sisällä kytee suunnattomasti energiaa ja potentiaalia. 

Yksi harvoista alueista, joilla G:n lahjat eivät sitkeistä yrityksistä huolimatta pitkälle riittäneet, oli visuaalisen kuvaamisen taito. Tallella on runsaasti hänen piirtämäänsä ja maalaamaansa, mutta "aniharvoin pilkahtaa esiin mitään yli arastelevan harrastelijatason yli ulottuvaa, minkä hän itsekin vihdoin nöyrästi tunnusti" (Sinikka Kallio)

Ennen kameran aikakautta oli matkailijan tietysti yritettävä itse kuvata kohteita - tai hankittava matkaseurakseen ammattitaitoinen nopea piirtäjä. Goethen tunnustusta saanut ystävä, ammattitaiteilija Wilhelm Tischbein kuvasikin paljon Goethen matkaa ja Goethea matkalla. Minusta hänen piirroksensa eivät ole sen kummempia kuin Goethenkään. 

Taideteoreetikkona ja taiteesta kirjoittajana Goethe oli sitäkin merkittävämpi. Italian matka on tulvillaan kuvauksia ja analyysejä antiikin ja uudempien aikojen arkkitehtuurista ja kuvataiteesta. 

Herpaantumattomalla työtehollaan Goethe myös kaiken aikaa itse kirjoitti, käänsi ja tutki. Italian matkalta hänellä oli valmiina mm. aineisto kuuluisaan Värioppiinsa (Farbenlehre) ja oppirakennelmaan kasvien metamorfoosista, sekä idullaan heti Italian matkan jälkeen syntyviä kaunokirjallisia teoksiaan (mm. Wilhelm Meisterin oppivuodet,  Faust I, suuret balladit... jne.).

Mutta sitten Goethe jo istuukin Sisiliassa ihastuneena appelsiinipuussa. Hän myös kirjoittaa heti opettajamaisesti Saksaan, että sielläkin appelsiinipuitten tulee antaa haaroittua tyvestä alkaen eikä karsia niistä suorarunkoisia puita, sillä haaroittuneessa appelsiinipuussa voi ihminen istua ja iloita luonnon kauneudesta. 

Etelä-Italian ja muun Italian ihmisten eroista Goethe kirjoittaa: "Tässä kansassa on tavattoman paljon eloisaa ja älykästä kekseliäisyyttä, joka ei tähtää rikastumiseen vaan huolettomaan elämään."

Napolissa ollessaan Goethe kuvaa Roomaa enemmän arkisia näkymiä, ihmisiä ja tunnelmia. "Valossa kylpevä vilkas Napoli loistaa kaikissa väreissä". Napolissa näyttää myös olevan enemmän seuraelämää, naiskauneutta ja erotiikkaa. Kuvaukset ovat hauskoja ja eläviä - Goethe tuntuu hyvin elävältä ja eloisalta. Ajattelen samoin kuin Goetehn tunettu ihailija, kirjailija Aino Kallas: "Italienische Reise-kirjan katkonaiset, mitä suurimmassa määrin subjektiiviset muistelmat ovat tuoneet Goethen minulle takaisin klassikkojen pölyiseltä hyllyltä elävien maailmaan". 

Lähdettyään Napolista kesän 1787 alussa Goethe kuulee, että Vesuviuksesta syöksynyt tuore laavavirta on tulossa rannikkoa kohti. Hän harmittelee suuresti, ettei matkakiireittensä vuoksi pääsee laavaa lähemmin tutkimaan (!).
(J.W.von Goethe, Vesuviuksen purkaus. Piirustus ja akvarelli.)

 Mutta kun vilkas värikäs Napoli - jota Goethe myös kuvaa "likaiseksi, meluisaksi ja rasittavaksi", jopa "muumioituneeksi", on jäänyt taakse, hän palaa vielä Roomaan.
Yllättävästi - ensihurmoksen muistaen -, hän kertoo, että "vasta nyt alkavat minulle täällä käydä rakkaiksi puut, kalliot, jopa itse Rooma". 

Toisenkin kerran Goethe vielä matkusti Italiaan, nyt hovimiehenä leskiherttuatar Anna Amalian seurassa, mutta - jälleen yllättävästi - ei pitänyt matkasta lainkaan. Matkan kirjallinen tulos oli sarja kitkeränsävyisiä Venetsialaisia epigrammeja (1790).  


1786:
Verona, Vicenza, Padova

1786-87:
Venetsia, Ferrera, Cento, Bologna, Perugia, Foligno, Rooma

1787:
Napoli, Palermo,
Rooma.



Matkan kesto: syyskuusta 1786 huhtikuuhun 1788.


 





     


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti