Nunna Kristodulin päiväkirjat,
toim. Marja Lampi ja Riitta Lampi.
Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari, 2022.
" Jos asuisimme katolisessa maassa, saattaisin ehkä hiukan harkita nunnaksi menemistä. En kuitenkaan luule, että menisin luostariin.
Aion lääkäriksi. Ehkä niin voisin eniten hyödyttää maailmaa. Tahtoisin, ennen lopullista valintaani, kuulla Jeesuksen kutsun", kirjoitti kuopiuolainen koulutyttö Anna-Leena Lampi päiväkirjaansa noin 15-vuotiaana vuonna 1960.
Lääkäriä opettajat ja vanhemmatkin Anna-Leenasta odottivat, olihan hän täyden kympin, kuuden laudaturin tyttö.
Tottelevaisesti hän matkustaakin Helsinkiin lääkiksen pääsykokeisiin - muttei mene niihin.
Läpi lukiovuosien hän on monta kertaa tuntenut, että "Jumala kasvattaa minua jotain varten".
Hengellisen kotinsa Anna-Leena löytää ortodoksisesta kirkosta, johon hän liittyy 18-vuotiaana.
Se "jotain" ei tapahdu kuitenkaan kädenkäänteessä, vaan on pitkä polku, johon kuuluu myös kivikkoa ja kyyneleitä.
Mieleeni tulee Roomalaiskirjeen (8:28) kohta: " Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut".
Lopulta, kymmenen vuotta odotettuaan, ja kreikan kielen maisterina, Anna-Leena pääsee sinne, minne on halunnut: Bytouman luostariin Kreikkaan.
Bytouma oli maatalousluostari, jossa hoidettiin karjaa ja puutarhaa. Nunnat saivat vuoristossa tehdä jopa metsä- ja tietöitä. Lisäksi pidettiin käsityökoulua tytöille, ja vastaanotettiin vierailijoita.
Luostareitahan on monenlaisia - etenkin katolilaisilla - suljetuista sääntökunnista sellaisiin, joissa nunnat ovat luostarissa vain noviisiaikansa ja sen jälkeen jalkautuvat maailmaan ihmisten keskelle työtään tekemään. (Hämmästyin esim. lukiessani vuonna 1984 julkaistusta ikimuistoisen antoisasta suomalaisen katolisen nunnan, sisar Benedictan (alk.Anita Idefelt) elämäkerrasta, että luostari lähetti lahjakkaan noviisinsa välillä opiskelemaan jopa taidekouluun Pariisiin!)
Bytoumassa Anna-Leena eli sisar Eleni, elää kilvoituselämää melkein 20 vuotta ennen kuin hänet 14.12.1992 vihitään nunna (myöh. äiti) Kristoduliksi (= Kristuksen palvelijatar).
"Luostarissa ihmisestä tulee läpinäkyvä", hän toteaa.
Kirjan merkinnät ovat helppoja lukea, mutta syvällisiä.
Päiväkirjat olivat hänelle vuosien ajan kanava purkaa ajatuksia ja pohdintoja. Kristoduli oli Bytoumassa ainoa oppinut, muut sisaret olivat kouluja käymättömiä maalaistyttöjä.
Tärkeä/tärkein ihmisyhteys Kristodulilla oli Suomen ortodoksikirkon arkkipiispa Paavali, josta oli jo nuoruudessa tullut hänen hengellinen isänsä. Paavalin kanssa he myös tapasivat joitakin kertoja, niin Suomessa kuin Kreikassa, ja kirjeet kulkivat.
Rakas, vaikka kovinkin ottein kasvattava, oli luostarin igumenia,Eufimia. "Jostain huolestuu, jokin ei miellytä, jokin hämmentää - salamana äiti Igumenian luo kertomaan sieluntilasta".
Nunna Kristoduli eli luostarin järjestyksen mukaan ja teki muitten lailla kuuliaisuustehtävänsä keittiössä, navetalla lannan kärräämisessä, kanalan hoidossa, kasvimailla, luostarin autonkuljettajana, tulkkina, opettajana, tietöissä, villan pesijänä jne. jne., mutta hänen suurtyönsä, valtava elämäntyönsä, oli koko Filokalian kääntäminen suomeksi. Paljon muitakin käännöstöitä hän teki, niin kreikasta suomeksi kuin suomesta kreikaksi.
Sellaista työtä ei maalaisluostarissa oikein ymmärretty. Kristodulia pidettiin, varsinkin alkuun, laiskana. Igumeniakin saattoi panna kirjoitustöille stopin.
Kolme vuotta luostarissa oltuaan, kesällä 1976, Kristoduli kirjoittaa: "Tämä saattaa olla viimeinen yöni Bytouman pyhässä luostarissa. Igumenia on jälleen aloittanut vainon kirjoitustöitäni kohtaan ja vaati minulta tänä iltana lupausta, etten kirjoita mitään "ulkomaan kielellä". Käännöksetkin pitäisi lähettää Suomeen kreikaksi! ".
Kulttuurisiakin eroja oli. Hiljainen suomalainen ja "niin suuresti kanssakäymisestä toisten ihmisten kanssa nauttiva kreikkalainen" aiheuttivat toisissaan hämmennystä.
Mutta Bytoumaan Kristoduli toki jäi, 27 vuodeksi.
Paluu Suomeen 2001 tuli yllättäen. Kristoduli karkotettiin (!), koska hän oli tehnyt järkyttyneenä huomautuksen metropoliitalle hiippakunnassa luettavasta (maalaispapit eivät osanneet saarnata, joten hiippakunnasta lähetettiin heille valmis saarna) antisemitistisestä saarnasta. Kristoduli sai kuukauden aikaa miettiä, onko hän samaa mieltä hiippakunnan ja metropoliitan kanssa vai lähteekö hän muualle.
Jumala lähetti äiti Kristodulin Lintulaan Suomeen. Siellä hänen elämäntehtävänsä jatkui hengellisenä ohjaajana ja kirjoittajana. 11-vuoitiaana vuonna 1957 aloitetut päiväkirjat päättyvät 45 vuoden jälkeen siihen.
Päiväkirjaotteet luettuani olen jatkanut kirjan uudelleen lukemista sieltä täältä. Kristodulin hengelliset helmet ja hänen kirkastunut uskonsa koskettavat ja puhuttelevat syvältä.
"Sisäisten silmieni eteen nousee vain yksi tärkeä asia, ainoa mistä ihmisen kannattaa todella kiinnostua - Jumalan valtakunta, iankaikkisuus. Vain iankaikkinen elämä antaa arvon ja merkityksen myös ajalliselle elämälle."
Äiti Kristoduli kuoli 23. joulukuuta 2020.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti