Helsingin Sanomissa tässä tammikuussa lukija kiitteli yleisönosastossa äidinkielenopettajaansa, joka oli aikoinaan neuvonut häntä lukemaan Camus'n Sivullisen. Kirja oli kuulemma muuttanut koko hänen elämänsä.
Kiinnostavinta tuossa tunnustuksessa oli sanapari "koko elämän". Kumosiko todistus vakiintuneen ajatukseni, ettei mikään yksittäinen kirja - Raamattua lukuunottamatta - voi totaalisesti muuttaa ihmisen elämää?
Rachel Carsonin Hiljainen kevät (Silent spring) vuodelta 1962 oli ympäristöliikkeen lähtöhetkiin kuuluva merkkiteos, joka teki länsimaissa suureen lukijakuntaan voimakkaan vaikutuksen. Jotkut ovat kertoneet sen muuttaneen koko heidän elämänsä.
Uskon että kirja voi herättää.
Pamfletit ja tehokkaat puheet ovat innoittaneet kansalaisliikkeisiin ja aktiivisuuteen.
Ilman tiedon tuomaa tuskaa ei asioita edes joltakin osin aleta muuttaa ja kohentaa.
Muistan kouluvuosiltani 60-luvun lopulta, miten Vanajavesi ja Näsijärvi löyhkäsivät. Täytimme nuorten näyttelyn kaupungin taidemuseossa suurilla kiihkeästi maalaamillamme julisteilla, joissa tehtaitten piiput sauhusivat ja myrkkytynnyrit kaatuilivat rannoilla vesiin. Se oli kannanotto, josta kaiken kuulemamme ja lukemamme jälkeen olimme ehkä vähän ylpeitä - vaikkakin tuntui silloin aivan utopistiselta uskoa, että nuo isot järvet joskus puhdistuisivat. - Nykyisin kuitenkin Vanajavedessä ja Näsijärvessä voi uida ja kalastaa. ("Vaikka eivät myrkyt luonnosta minnekään katoa", kirjoitti 70-luvulla biologi Pekka Nuorteva.)
Kirjaroviot, sensuuri ja kielletyiksi julistetut kirjat todistavat kautta historian eri maissa, että lukeminen vaikuttaa kansalaisiin, saa heidät ehkä ajattelemaan uudella tavalla Jopa runoilla ja romaaneilla on valtaa. Tälläkin hetkellä on mahdotonta mennä esim. Saudi-Arabiaan Uusi testamentti mukanaan.
Entä Camus'n Sivullinen?
Ehkäpä juuri nuorena luettu vaikutuksen tehnyt romaani vastaa omaan sisäiseen yksinäisyyden ja sivullisuuden kokemukseen. Vihdoinkin joku joka tajuaa! Hessen Arosusi on samoin monelle nuorelle älykkäälle ollut ensimmäinen omien repivien tunteiden peili. Romaanit antavat, jos eivät heti selkiintyneitä ajatuksia, niin itseluottamusta ja sytykkeitä ajatella itsenäisesti. Otolliseen elämänkohtaan osuessaan kirjat avartavat arkipäivien tilaa. Itselleni ainakin oli suureksi avuksi että sain lukioikäisenä purkaa sisäistä vimmaisuuttani ja kyseenalaistamisen tarvettani 'vihaisten amerikkalaisten nuorten miesten' kirjoissa. -Koska kirjailijat eivät tiedä, kuka heidän tekstejään lukee, ja koska he ovat turhamaisia ja itsekeskeisiä ja kunnianhimoisia (puhun hyvistä kirjailijoista), sain sovinistisilla 60-70-luvuilla tasavertaisena samastua näitten miesten maailmoihin ja mielenliikkeisiin. Miten kaikki kriittinen ja älykäs antoikaan voimaa!
Voisiko kirjasta innostunut lukija kuitenkaan jäädä vain yhteen kirjaan, vaikkapa Sivulliseen? Luulisi, että hän etsii lisää. Kuten Merete Mazzarella on hyvin sanonut: Lukiessani en koskaan ole yksin.
En usko edelleenkään, että mikään romaani tai kaunokirjallinen tuote yksinään muuttaa koko ihmisen elämän. Kirjat ovat vain välietappeja. Käsite "koko elämä" sisältää niin paljon, että sen laajuudessa ja syvyydessä kirjat ovat vain matkan varren kavereita, ystäviä, tuttavia, satunnaisia juttukumppaneita, joista jotkut muistaa jälkeenpäin paremmin kuin toiset, ja joitakuita saattaa myöhemmin hyvillään muistella, toisille taas hymähtää ja vähän pudistelee päätään.
Camus'ta luin aikoinaan jonkinlaisesta velvollisuudesta, mitään ei jäänyt mieleen.
Yksi siis saa yhdestä kirjasta sysäyksen, toinen ei. Hyvä että kirjoja riittää.
Mutta Camus'n kuolemasta kertoi sanomalehdessä unohtumaton otsikko, runoilija Väinö Kirstinä sen kerran tupakansavunsa keskeltä lausui: Camus'n auto suistui sateiselta sillalta.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista