VAIMOJA JA RAKASTAJATTARIA

(Pablo Picasso, Nainen ja kirja, 1932.)

Kieli muuttuu, kyllä. Mutta kieli myös köyhtyy ja kömpelöityy.
Sanastollisella tasolla olen huomannut, miten 'ajan henki' ja sen taustatekijä politiikka vaikuttaa kieleen. Pieni sana voidaan korvata uudella ja se ujuttaa käyttöön puheissa, lehtijutuissa ym. viestinnässä, kunnes entinen tuttu sana käy epäkorrektiksi ja vanhanaikaiseksi ja karsiutuu pois.

Olen pannut merkille esimerkiksi sanan 'puoliso'. 'Puoliso' oli viralliselta ja juhlavalta tyyliltään ennen rinnastettavissa sanaan 'omainen'.
Kumpaakin termiä käytettiin lähinnä kuolinilmoituksissa, lakitekstissä, ja armeijassa.
         Nykyisin esim. lehtien henkilöhaastatteluissa toistuu: "Asuu Helsingissä puolisonsa (ja kahden lapsensa) kanssa" - tai: "- - harrastaa puolisonsa kanssa veneilyä."
Ellei haastatellulla ole siviilissä silminnäkijöitä, meidät lukijat varjellaan tiedolta, harrastaako hän veneilyä tai asuuko yhdessä vaimonsa vai (avio)miehensä kanssa. Tätä kummallista uustekopyhyyttä nimitetään tasa-arvoksi ja sukupuolineutraaliudeksi. En ymmärrä, miten 'vaimo' tai 'aviomies' sanoina loukkaisivat tasa-arvoa?

Kielen köyhtyminen näkyy perhesuhteita kuvaavissa sanoissa. Jospa koko sana 'perhe' on pian historiaa? Kiinnostavatko perhe- ja sukulaisuussuhteet enää niitä, joilla on paljon kivempaa ja helpompaa ystäväpiirissä? ("Mun ystävät on mun perhe".)
Onhan 'perheestä' 2000-luvulla tullut kovasti mutkikas, hankala, ja vaarallinenkin käsite. Veroviranomaiset ynnä muut arkielämämme asiantuntijat raapivat nahkaansa miettiessään, miten 'perhe' korrektisti määriteltäisiin.
     Arkisissa jutteluissa, siellä täällä, kuulen kuinka monelta ovat sukulaisuussuhteita ilmaisevat sanat unohtuneet, tai niitä ei ole - todennäköisesti - edes koskaan opittu.
Sanotaan pitkästi ja kömpelösti: ' vaimon / miehen veljen vaimo', vaikka voitaisiin sanoa vain käly.
Samoin lanko on nykyisin 'vaimon / miehen veli'.
Eno on 'äidin veli', ja setä on 'isän veli'.
Saattaapa olla niinkin, että serkku on ' isän / äidin veljen / siskon tyttö / poika, vaan ei pelkkä serkku.
Käsite pikkuserkku taitaa myös olla jo kansatieteellistä erikoissanastoa, joka pitää ihan selittää, jos sitä tulee itse käyttäneeksi.

Kuuleeko ja näkeekö enää sanaa neiti?
Ehkä prinsessamekkoon puettua pikkutyttöä nimitetään herttaisesti 'pikku neidiksi'.
Sana on kyllä aikansa elänyt ja voi hyvin jäädäkin historiaan. Sitä kaipaavat voivat katsella vaikka vanhoja kotimaisia elokuvia.
      Entä sitten rouva?
Henkilökohtaisesti en pidä 'rouvasta' enkä ole koskaan tuntenut itseäni 'rouvaksi', vaikka olen ollut naimisissa jo 40 vuotta. Olen ollut tilaisuuksissa, joissa miestäni on puhuteltu hyvin kohteliaasti nimeltä ja tittelin kera, mutta minä olen ollut 'rouva'. Kärjistyneimmissä tilanteissa päässäni ovat alkaneet laulaa jotkut korkeajännitejohdot, mutta tietenkään en ole sitä ulospäin näyttänyt. Rouva osaa käyttäytyä.
Tiedän, ettei rouva ole läheskään kaikille ongelma, ja kyllä minunkin mielestäni varsinkin vanhat naiset ovat ilman muuta rouvia, varsinkin jos he näyttävät rouvilta, "eivätkä ole mitään muuta".
      Myönnän myös, että rouva-sanaa ei oikein voi korvata. Gustave Flaubertin 'Rouva Bovary' on rouva Bovary.
      Kun 1981 makasin Naistenklinikan äitiyspolin vuodeosastolla, ylihoitaja kuulutti vasta tulleille suuren potilashuoneen ovelta: "Täällä kaikki ovat rouvia!" Ei merkitystä, vaikka potilaana oli myös 16- ja 17-vuotias. Synnyttäjät olivat 'rouvia'.

Rakastajatar on herättänyt minussa vahvan puolustajan. Aivan ällistyneenä olen nähnyt viime aikoina, miten elokuvien tekstityksissä rakastajattaresta on tehty 'rakastaja'. Haloo! Rakastaja on mies. Nainen on rakastajatar. Vähän sivistystä nyt tähänkin. Älkääkä viekö noitten sanojen jännitteitä.
Tietenkin olisi aivan hullunkurista, jos edelleen puhuttaisiin sairaanhoitajattarista ja opettajattarista, mutta rakastajatarpa liikkuukin eri tyylilajissa.
     Lapsena, pikku koululaisena, olin tietämättömyyttäni kuin puulla päähän lyöty, kun opettaja valisti, että nuorukainen ei voi olla tyttö, vaan se tarkoittaa aina nuorta miestä. Fakta oli melkein yhtä hämmentävää takoa päähän kuin alle kouluikäisenä yllättänyt tieto, että tupakka ei olekaan tukappa, eikä maailma mailma, ja että 'äskön' kirjoitetaan 'äsken', eikä äskön, "niin kuin se sanotaan".