keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

VIRKAMIESROMAANI - VIHDOINKIN!



Jukka Viikilä,
Akvarelleja Engelin kaupungista.
Gummerus 2016.

J.R.R.Tolkien on sanonut, että kirjailijan elämä paljastaa hyvin vähän hänen mielensä toiminnasta. Jukka Viikilän Engel-kirjan luettuaan voi todeta saman virkamiehestä. Virkamiehen ulkoinen elämä ei välttämättä paljasta paljonkaan hänen yksityisistä mietteistään.
       Olkoonkin että Viikilän Engelissä puhuu enemmän tai vähemmän ja paikoin erittäin vahvasti väistämättä runoilija Viikilä itse. Varsinkin romaanin viimeisillä sivuilla hän yltää niin voimakkaisiin poeettisiin nousuihin, että on vaikea kuvitella ei-kirjallisen, joskin sivistyneen arkkitehdin muotoilevan mietteitään aivan niin korkeakirjallisesti.
       Mutta tässä meillä vihdoinkin on se  'virkamiesromaani', jota niin hartaasti kyseltiin ja odotettiin 70-luvulta vuosisadan loppuun. Eikä mitään kuulunut. Suljettu salamyhkäinen virkamies!
       Minusta on vapauttavaa, kuinka epä-stereotyyppisen kuvan Viikilä luo virkamiehestä.
       Tolkien loi taruston, Engel loi kaupungin, kaupunkeja. Kummatkin näkivät sisäisillä silmillään maaston, rakennukset ja asukkaat. Sitten he pistivät toimeksi ja tekivät näkymättömästä näkyvää. Uurastaessaan niin arkkirtehti kuin kirjailija saattaa hyvinkin näyttää pikkumaiselta tilintarkastajalta. Ulkoinen arki on hiljaista, säntillisen työntäyteistä ja porvarillista. Se ei estä taiteilijuutta, päinvastoin: luova työ kysyy aina itsekuria ja keskittymiskykyä. Porvarillisuus on ulkoinen konteksti, jossa tiedemies ja virkamies ammatillisesti ja sosiaalisesti liikkuu, mutta pyrkimyksissään ja itsetutkiskeluissaan hän on liian lahjakas ollakseen sovinnainen.
       Viikilän runoilijuus on myös hänen vahvuutensa. Kieli on horjumatonta, mistä kiitos nykyisten kustannustoimittajien aikana menee yksinomaan kirjailijalle itselleen. Kieli on Viikilällä hanskassa, hän osaa sen, ja pitää sen hengissä. Hienostunut kielenkäyttö ei ole teennäistä ja kuoliaaksi hiottua, ja hyvin Viikillä pysyy oikeassa tyylilajissa. Tosin pienenä haksahduksena voisi pitää nykyaikaista ilmaisua "rakastelimme illalla Charlotten kanssa". Kyllä 1800-luvun alun herrasmies olisi kernaammin käyttänyt muotoa "meillä oli vaimoni kanssa illalla lämmin yhteinen hetki".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti